Hae
Fundamental
Kaupallinen yhteistyö

Unimatka vastasyntyneestä puolivuotiaaksi -kuinka opin myötäelämään vauvan unessa

Kaupallinen yhteistyö: Gallerix.fi

Meidän unimatka vastasyntyneestä puolivuotiaaksi on Instagramin puolella kiinnostanut monia. Aihe on kuitenkin niin laaja, että päätin pitkästä aikaa palata blogin puolelle kirjoittamaan tätä auki.

Vauvan uni on vain yksi osa-alue vauvan hoivaamisessa, mutta se tuntuu nousevan vanhemmuudesta puhuttaessa usein ensimmäisten asioiden joukossa esille. Viime viikollakin törmäsimme koiralenkillä tuttuun koiran ulkoiluttajaan, joka monen muun tavoin kysyi ensitöikseen kuinka meillä nukutaan. Kun vastaamme ”hyvin”, tuntuu moni hämmästyvän. Sitten lähes automaattisesti toteavan: ”niin, toistaiseksi”, johon kaikuna vastaan: ”niin, toistaiseksi”. Ymmärrän, että muutos on vauvavuoden varma vakio.

Vanhemmuuteen ikään kuin sisältyy oletus, että vauvavuosi on loputonta väsymystä. Vauvojen unikeskustelussa nousevat ensisijaisesti esille haasteet vauvojen ja pienten lasten unen suhteen. Myös tutkimukset osoittavat, että aikuisten ja lasten unihäiriöt ovat lisääntyneet. Keskustelu sen suhteen, mitä etenkin vauvaperheen unihaasteille tulisi tehdä, tuntuu kovin polarisoituneelta: onko ainoa ratkaisu unikoulu tai unenpuutteisen kohtalonsa hyväksyminen?

Yleisessä keskustelussa tuntuu myös painottuvan odokset sille, että juuri vauvan unta saadaan korjattua vanhemmalle suotuisampaan suuntaan. Kun vaihtoehtoisesti voitaisiin puhua koko perheen unitottumusten ja uniin sisältyvien odotusten tarkastelusta. Karrikoiden vertaisin tätä siihen, kun synnytyksen jälkeen moni otttaa tavoitteekseen vanhoihin mittoihinsa palautumisen. Yhtälailla lähtökohtainen odotus tuntuu olevan, että vanhemman pitäisi päästä palaamaan vanhoihin unitottumuksiinsa riippumatta siitä millaisia ne ovat ennen lapsentuloa olleet.

unimatkat kiinnostavat, mutta saattavat aikaansaada vertailua ja paineita

Unimatkoista onkin kokemukseni mukaan tulossa synnytyskertomusten ja palautumistarinoiden kaltaisia koonteja, joita sosiaalisen median kautta jaetaan muille luettavaksi. Henkilökohtaisesti pidän tätä hyvänä asiana, koska se paljastaa selkeän vaihtelun mitä vauvojen ja perheiden välillä on – aivan kuin synnytys- ja palautumiskertomuksissakin jokaisen läpikäymä polku ja kokemus kuvautuu erilaisena.

Tämän kirjoituksen piti ensin olla koonti univaiheistamme vastasyntyneestä neljän kuukauden hulinoihin. Kirjoittaminen on viivästynyt niin, että tähän kirjoitukseen on nyt koottu meidän unimatka vastasyntyneestä puolivuotiaaksi. Viivästykseen on vaikuttanut muun muassa oma epävarmuuteni liittyen meidän hyvin myötätuulisen unimatkamme jakamiseen.

Löytyykö unimatkatarinoista tilaa myös vanhemmille, joiden kokemukset vauvan unien suhteet ovat olleet myönteisiä? Vauvaperheille, joissa kaikki nukkuvat pääasiassa hyvin? (Toistaiseksi.)

Jos teillä vauvan unen kanssa on ollut haasteita, on hyvin todennäköisesti suurin selittäjä se, että vauvamme ovat erilaisia. Tätä lukiessasi huomaat varmasti, että olemme myös vanhempina toimineet keskenämme eri tavoin. Se ei tarkoita, että toinen tapa olisi enemmän oikein tai väärin.

Siksi haluan painottaa, että take home -message tästä blogipostauksesta ei ole, että tehkää niin kuin meillä.

Sen sijaan toivon, että tämän blogipostauksen pohjalta sinulle jää halutessasi:

  • Esimerkkejä luotettavista tietoläheistä, joiden pohjalta etsiä tietoa vauvan unesta.
  • Innostus pohtia millaisia sinä ja puolisosi olette nukkujina ja kuinka suuren muutoksen vauva unitapoihinne tuo.
  • Suuntaviivoja keinoista tutustua oman vauvanne temperamenttiin ja hänen tarpeidensa havainnointiin.
  • Rohkeutta toimia tavalla, joka vauvan kehityksen huomioiden toimii juuri teidän perheellenne.

Gallerix’lta saatu syntymäjuliste ja puolivuotias vauva! Saat tilattua vauvanne syntymämittojen mukaisen syntymäjulisteen -30% alennuksella koodilla Litmanen30. Koodi on voimassa 19.9.2021 saakka.

Ennen kuin luet pidemmälle haluan vielä huomauttaa, että olen koulutukseltani laillistettu psykologi-psykoterapeutti, joka tarkoittaa että omaan yhteensä kymmenen vuoden yliopistokoulutuksen ihmisen käyttäytymisestä. Tämä voi olla välillä vanhemmuudessa jopa rasitteeksi, mutta useimmiten olen esikoisen vanhempana kokenut koulutukseni hyvänä pohjana sekä itseni että vauvani inhimillisyyden ymmärtämiselle. En itse ole kokenut paineita vauvan unista – stressiä kylläkin. Olen ollut innokas soveltamaan lukemaani tutkimuskirjallisuutta vauvan uniin hänen syntymästään lähtien ja pyrkinyt itse myötäelämään vauvan unissa omia voimavarojani vaalien. Tähän kirjoitukseen olenkin linkannut luotettavia lähteitä, jotka ovat kenen tahansa saatavilla. Toivon, että kykenen sopivassa suhteessa tuomaan esille yleistä unitietoja ja omia kokemuksiamme unimatkaltamme.

Meillä on myös temperamenttikriteerein erittäin helpoksi määriteltävä vauva. Todennäköisesti meidän myötätuulista unimatkaa on siis selkeästi tukenut luonnostaan melko hyväunisen vauvan ja asioihin ajoittain innostuksissaan jopa yliperehtyvän äidin kombo. Taustani väistämättä näkyy vanhemmuudessani ja luottamuksessani toteuttamiini ratkaisuihin vauvamme kanssa. Meillä on edetty lapsentahtisesti, mutta teen päivittäin myös tilannekohtaisia ratkaisuja vauvan kanssa. Vuorovaikutusta rajoittavia menetelmiä emme vauvamme kanssa käytä.

pohjatyöt unimatkallemme

uneni ennen vauvan syntymää

Olen itse nukkujana auttamatta illanvirkku, joka näkyy muun muassa työarjessani siten, että minun on vaikea saada unipainetta ajoitettua säännöllisen päivätyön kannalta optimaaliseen nukahtamisaikaan (22:00). Loma-aikoina päivärytmini keikahtaa helposti ilta- ja yöpainotteiseksi. Silti tarvitsen määrällisesti melko paljon unta. Työarjen kannalta oikein ajoitettu unipaine vaatii kohdallani riittävän päiväaikaisen fyysisen kuormituksen, joka ei istumatyöläisen arjessa aina mahdollistu. Etenkin huomioiden, että ennen äitiyslomaa suoritin viimeiset neljä vuotta lisäkoulutusta työn rinnalla. Töihin on kuitenkin aamuisin herättävä aina samaan aikaan, joten minulle on tyypillistä, että työarjessa olen nukkunut toistuvasti hieman liian vähän. Perjantaisin olen ollut tämän vuoksi usein kaikkea muuta kuin hyvää iltaseuraa ja viikonloppuisin olen ottanut yleensä kiinni kertynyttä univelkaa tai vaihtoehtoisesti kasvattanut sitä entisestään.

Ole aina suhtautunut illanvirkuuteeni ennemmin ominaisuutena kuin ongelmana. Saan usein parhaat ideani juuri ennen puoltayötä! Toki olen pyrkinyt vaikuttamaan vuorokausirytmiini mm. liikkumalla arki-iltaisin riittävän säännöllisesti, välttämällä liiallista ja liian myöhäistä kofeiinin käyttöä, sekä olemalla tarttumatta ennen nukahtamista liian innostaviin asioihin, joista seuraa itselleni väistämättä unta estävää ylivirittymistä. Juuri ennen nukkumaanmenoa olisin esimerkiksi usein valmis keskustelemaan mieheni kanssa syväluotaavasti aivan kaikesta ja hän taas nukahtaa alta aikayksikön painaessaan päänsä tyynyyn.

Raskausaikana omat uneni paranivat merkittävästi aiempaan nähden. Uskon tämän johtuneen siitä, että raskauden myötä lisääntynyt kehon kuormitus toi minulle oikea-aikaista unipainetta. Pidin yllä säännöllistä unirytmiä aivan raskauden loppuun saakka: äitiysloman alettua menin nukkumaan ja nousin samaan aikaan puolisoni kanssa (22:00-06:00).

Kävin läpi raskauden raskausajan osteopatiassa, ensin 6 viikon välein, sitten kuukausittain ja lopussa 2 viikon välein. Nukuin erityisen hyvin joka käsittelyn jälkeen. Mulla oli myös rv 16 alkaen käytössä Doomoo Buddy -tyyny uniasentoja tukemaan. Loppuraskaudessa vaihdeltiin ajoittain miehen kanssa sängyn puolia(hänellä on kovempi patja), joka auttoi mua sopivien nukkuma-asentojen kanssa. Viikko ennen synnytystä nukuin erityisen hyvää ja syvää unta – kirjoitin tästä havainnosta myös omaan synnytyskertomukseeni.

Oma vauvakirjani paljastaa, että olen itse ollut hyvä nukkumaan jo vauvana. Rytmini on ollut (/annettu olla) myöhäinen jo tuolloin. Vanhempieni kertomuksien mukaan minut on viety alkuun päivähoitoonkin aina nukkuvana, kunnes hoitajat olivat huomauttaneet, että lapsi pitää herättää ennen hoitoon saapumista!

hyvin ytimekäs kiteytys aikuisen unen rakenteesta ja uneen vaikuttavista tekijöistä

Olen tehnyt useamman vuoden psykologina töitä erilaisista uniongelmista kärsivien aikuisten kanssa – myös heidän, joilla uniongelmat ovat joko alkaneet tai pahentuneet pikkulapsiarjen myötä. Jo ennen oman lapsen syntymää tiesin lapsentulon vaikuttavan vanhempien uneen keskimäärin kuuden vuoden ajan ja näiden vaikutusten näkyvän sekä unimäärän että unenlaadun heikkenemisenä. Vauvan unimaailma muutoin oli itsellenikin täysi mysteeri.

Aikuisilla nukahtamiseen vaikuttaa unipaineen (homeostaattinen järjestelmä: uni tulee, kun alla on riittävästi valveillaoloa) lisäksi valoisuuden vaihtelu vuorokauden aikana (sirkadiaaninen järjestelmä: uni tulee, kun pimeähormoni melatoniinia pääsee erittymään riittävästi). Lisäksi muun muassa monet psykologiset tekijät (esim. kuinka turvalliseksi koemme olomme nukahtaessa, koemmeko stressiä, ahdistusta, masennusta tai suurta innostusta), nautintoaineet (piristeet ja päihteet) ja ympäristötekijät voivat vaikuttaa nukahtamiseen ja unessa pysymiseen. Nukahtaminen vaatii sen, että hermoston vireystila on nukahtamisen kannalta suotuisa ja kaikki em. tekijät vaikuttavat myös vireystilaamme.

Aikuisen uni itsessään koostuu viidestä eri univaiheesta, jotka vuorottelevat noin 90 minuutin unisykleissä. Aikuisille tyypillisimmät uniongelmat ovat nukahtamisen vaikeus ja aamuyöstä heräily. Molemmat harvoin korjaantuvat vain ”unta korjaamalla”, vaan vaativat kokonaisvaltaisia psykologisia toimia. Esim. yöaikainen heräily ajoittuen 02:00-04:00 aikavälille on suorassa yhteydessä stressihormoni kortisolin tuotantoon, jonka tuotanto lisääntyy yöllä hieman ennen aamukahta: mitä enemmän stressiä ja kuormitusta, sen enemmän kortisolia erittyy ja se pingauttaa ihmisen aamuyöstä hereille. Usein yhdistyen murheajatusten tulvaan, joilta on vaikea saada uudelleen unen päästä kiinni.

Aikuisille on määriteltävissä ainakin kolme eri kronotyyppiä, joiden mukaan kullekin ihanteellinen vuorokausirytmi rakentuu: yleisimmin tunnettujen aamuvirkkujen ja illanvirkkujen ohella ns. keskipäivän kukkujat. Oman kronotyyppinsä voi suuntaa-antavasti selvittää mm. tällä kyselyllä.

odotukset vauvantulon tuomista muutoksista

Jokainen meistä on todennäköisesti joutunut enemmän tai vähemmän miettimään omaa untaan ja soveltamaan itsellensä parhaiten unta tukevia toimia jo ennen vanhemmuutta. Tiesin, että vanhemmuuden myötä joutuisin selkeästi huomioimaan omat unitottumukseni, jotta vauva-arjen univelka ei kasvaisi suuremmaksi mitä se välttämättä vauvantulon jälkeen tulee olemaan.

Lienee kohtuullista sanoa, että olin huolissani millaisia muutoksia vauvantulo omiin uniini ja voimavaroihini toisi tullessaan. Ajattelin, että olisi väistämätöntö, että vähäuniset yöt ja aikaiset aamut tulisivat vauva-arjessa vastaan. Yritinkin raskausaikana saada äitiporukallemme unikonsultin univalmennusta, joka ei aikataulusyistä onnistunut. Jälkikäteen ajatellen hyvä niin, sillä tämä sysäsi itseni hakemaan tarkemmin tietoa vauvan unen kehityksestä ja perehtymään muun muassa vanhemmuustyylin vaikutuksiin vauvan unen osalta.

esimerkkejä lähteistä, joihin perehdyin

Suomenkielisiä luotettavia tietolähteitä on löydettävissä verrattain paljon. Perehdyin mm. Duodecimin (lääketieteellinen aikakauslehti) artikkelien kautta vauvan unen rakentumiseen ja lapsilla esiintyviin väsymysongelmiin, etenkin imeväisikäisten uniongelmiin ja näiden pohjalta erityisesti positiivisten menetelmien käyttöön vauvan ja lapsen unien tukemisessa. Lisäksi hyvää perustietoa seka raskausajan unista, että vauvan unesta löytyi THL:n sivuilta.  Sain myös neuvolasta Imetyksen tuki ry:n materiaalia vauvan uniin perehtymiseksi – meillä neuvolassa vauvan unesta siis puhuttiin jo ennen vauvan syntymää.

Ohessa esimerkki THL:n sivuilta löytyvästä havainnollistavasta materiaalista vauvan unissa esiintyvän luonnollisen vaihtelun suhteen.

Joitakin yleisiä ohjenuoria pistin lukemani perusteella takataskuun jo ennen vauvan syntymää. Sain myös yhdeltä psykoterapeuttikollegaltani luettavaksi vauvan unia koskevan kirjan ja toinen psykoterapeutti taas vinkkasi minulle kätilö Elina Bothan silloin juuri valmistueen väitöskirjan itkuisen vauvan rauhoitteluinterventiosta. Väitöskirja pohjaa Yhdysvaltalaisen lastenlääkäri Harvey Karp’n viiden kohdan rauhoitteluinterventioon (kapalointi, kylkimaha-asento, suhina, keinuttelu ja imeminen), jotka on todetty hyödyllisiksi sekä itkuisen vauvan rauhoittelussa että vauvan nukuttamisessa.

Saamani kirja (jonka nimen jätä tästä tarkoituksella pois) sisälsi hyvää perustietoa vauvan unien rakenteesta, mutta oli myös esimerkki siitä kuinka tärkeää lähdekriittisyys on. Ko. kirjasta löytyy maininta esimerkiksi siitä, että vauvan ei tulisi nukkua ”liikkuvaa unta”, mutta kirjassa lukee hyvin selkeästi, että tämä perustuu kirjoittajan _mielipiteeseen_. Pikaisella googlauksella selvisi, että tutkimukset eivät puolla tätä. Ilmeisesti juuri tästä kirjasta tulee kuitenkin somessa leviämään lähtenyt ohje liikkuvien unien välttämisestä.

Poimin kyseisestä kirjasta kuitenkin lauseen, joka kiteytti vastasyntyneen unien tukemisen olevan yksinkertaisimmillaan vauvan unen tarpeen ennakointia (”anticipating when he will need to sleep”) vauvan väsymysmerkkien opettelua (”learning to recognise drowsy signs”) ja jo vastasyntyneestä alkaen unirutiinien rakentamista (”developing a bedtime routine”).

Tästä kolmeen asiaan kiteytyneestä ohjenuorasta viiden kohdan rauhoitteluinterventiosta ja tuli pohja sille, miten meillä vauvan unia alettiin syntymästä asti tukemaan.

yhteisen unimatkan alku – vauva syntyy

imetyksen onnistumisen, suoliston kehityksen ja muun vauvan uniin välittyvän merkitys

Vauva nukkui elämänsä ensimmäisen yön niin hyvin, että miehen kanssa tätä ääneen ihmeteltiin. Sairaalan henkilökunta kertoi, että eka yö onkin usein vauvalle syntymästä toipumista. Meidän vauva oli saapunut maailmaan pitkän ja komplisoituneen synnytyksen päätteeksi kiireellisellä sektiolla. Hän oli siis saanut aimoannoksen lääkkeitä (mm. sekä epiduraalin että spinaalin), jotka vaikuttavat vauvan elimistössä vielä noin kahden viikon ajan syntymän jälkeen.

Synnytystavasta huolimatta meillä oli todella onnistunut alku yhteiselle taipaleelle: maito nousi hyvin ja vauva hallitsi imuotteen mutkattomasti. Olin aloittanut antenataalilypsyn raskauden tullessa täysiaikaiseksi, sillä ensimaitoa oli tihkunut jo ennen tätä. Ennen leikkaussaliin päätymistä olin pyytänyt synnytyssalissa jopa sairaalamekon vaihtoa, koska rinnukseni oli maidossa: en tiedä kuinka suuri vaikutus näillä oli hyvään maidonnousuun heti sektion jälkeen, mutta asia lienee mainitsemisen arvoinen. Vauvamme sai siis alusta asti vatsansa kylläiseksi rintamaidosta ja sairaalan rutiinien mukaisesti henkilökunta kävi ympäri vuorokauden 2-3 tunnin välein auttamassa vauvan ruokinnassa (sektioni lisäksi miehelläni oli oireileva välilevynpullistuma, eli tarvittiin ihan konkreettista apua, jotta saatiin vauva rinnalle). Vauvaa pidettiin muutenkin paljon ihokontaktissa alusta alkaen! Ensimmäisen kolmen kuukauden ajan vauva nukkui joka päivä yhdet tai useammat päiväunet sylissä.

Vauvalla ei missään kohtaa ollut merkittäviä vatsavaivoja. Vauvaamme kuitenkin hoidettiin jo noin kahden viikon iästä alkaen sekä osteopatialla (4x), vyöhyketerapeuttisella vauvahieronnalla (3x) että fysioterapiassa, koska hän oli ollut kohdussa pitkään virheasennossa. Näillä hoidoilla on varmasti ollut myönteisiä vaikutuksia myös vauvan uneen ja vatsan toimintaan – jokaisen hoitokerran jälkeen vauva nukkui erityisen hyvin.

Hormonit kohtelivat itseäni synnytyksen jälkeen alkuun lempeästi ja tunsin olevani vahvasti vauvakuplassa vauvan syntymän jälkeen. Olin toki herkistynyt, mutta kyyneleet nousivat alkuun lähinnä myönteisistä asioista (kuten sairaalasta saadusta luvasta lähteä vauvan kanssa kotiin).

ensiaskeleet vauvan tarpeiden opetteluun ja sensitiiviseen tarpeisiin vastaamiseen

Ennen vauvan syntymää mulla oli mielikuva, että vauva ilmaisee nälkäänsä aina itkun kautta. Olin kuitenkin äitiysneuvolassa oppinut saamaani Imetyksen tuen materiaaliin pohjautuen, että itkua edeltää vauvalla jo monia nälkämerkkejä. En kuitenkaan osannut näitä vielä vastasyntyneestä havainnoida, joten pidimme sairaalasta opitusta rytmistä kiinni noin kolme viikkoa vauvan syntymän jälkeen. Luovuimme siitä hiljalleen, kun opin havainnoimaan vauvaamme paremmin sekä nälkä- että väsymerkkien osalta. Vauva saavutti syntymäpainonsa kuudessa päivässä, eli neuvolan puolesta oltaisiin saatu luopua kellottamisesta silloin.

Sairaalan rytmistä kiinni pitäminen tarkoitti käytännössä sitä, että aina kun vauva söi (vuorokauden ajasta riippumatta) asetimme puhelimen herätyskellon hälyttämään tästä kolmen tunnin päästä. Tämä hälytys toimi takarajana vauvan ruokkimiselle – usein vauvasta kuitenkin havaitsi ruokailun tarpeen jo ennen tätä, jolloin tarpeeseen vastattiin. Ja taas asetettiin kello varuiksi soimaan. Voisi siis sanoa, että lapsentahtisuuteen laskeuduttiin meillä sitä mukaan, kun opimme vauvaamme havainnoimaan ja tuntemaan. Myös kaikki hoitotoimet toteutettiin aina sairaalasta opitun järjestyksen mukaisesti – tästä tuli rutiiniemme pohja.

Nämä alkuviikot olivat meilläkin koko vauva-arjen vähäunisimmat. Muistan kun mun oma olo oli kuin ruotsinlaivalla: pyörrytti ja keinutti. En tiedä mikä oli väsymystä, mikä maidonnousuoireita ja mikä leikkauksesta toipumista. Yhtämittaisia unijaksoja tuli meille vanhemmille tällöin keskimäärin pari kahden-kolmen tunnin pätkää per yö.

Kun vauvan tarpeita sekä unen että väsymyksen suhteen opittiin havainnoimaan, olemme pyrkineet joka tilanteessa vastaamaan niihin johdonmukaisesti ja sensitiivisesti heti tarpeen ilmetessä.

Myös vauvan läheisyyden tarpeeseen on vastattu johdonmukaisesti aivan pienestä pitäen. Häntä ei ole missään kohtaa jätetty olemaan yksin leikkimatolla, sitterissä tai sängyssä, jos ei ole vaikuttanut näissä viihtyvän. Tärkeänä täsmennyksenä kuitenkin se, että hänen on annettu näissä rauhassa olla, kun tämä ei ole vauvalle näyttänyt olevan ongelmallista. Tässä kohtaa toivoisin voivani purkaa sen myytin, että vauvalle tulisi varoa antamasta liikaa läheisyyttä: pienen vauvan kohdalla riskiä tähän ei ole! Kulttuurillemme on paljon tyypillisempää olla pidättyväinen lapsen läheisyyden tarpeeseen vastaamisessa kuin vastata näihin liiaksi.

swaddle up ja kohina käyttöön!

Toisesta yöstä lähtien aloimme sairaalassa laittamaan vauvan swaddle up -unipussiin sairaalasta saadun kapalon sijaan. Kolmas yö vietettiin jo kotona, jossa vauvan nukkumapaikka oli alkuun oma pinnasänky oman sänkymme vieressä.

Kotona swaddle up:n lisäksi otettiin käyttöön kohinalaite. Meille valikoitui MyHummy -kohinanalle, jossa kohinaäänen vaihtoehtoja oli viisi, kohinan sai päälle joko yhtäjaksoisesti (12h) tai 60min sykleissä ja äänen sai säädettyä riittävän hiljaiselle. Nallessa oli liikesensori, joka käynnisti kohinan uudelleen aina vauvan alkaessa pienestikin liikehtimään. Meillä käytössä oli alusta asti 60 min sykleissä tullut kohina ja se auttoi itseäni tunnistamaan myös vauvan yöaikaista nälkää. Kohina meni päälle ja vauva alkoi pian tämän jälkeen selkeän maiskutusäänen sängyssään tullessaan nälkäiseksi. Näiden kahden (ja hormonien) ansiosta heräsin imettämään vauvaa ennen kuin vauva koskaan tuli itkuiseksi.

lyhyt oppimäärä oman vauvan havainnoinnin ja tarpeiden tunnistamisen tueksi

vauvan temperamentti ja ”unitemperamentti”

Itkuttomat illat ja yöt sekä muutenkin vähäitkuinen vauva selittyvät pitkälti sillä millainen vauva on. Mieheni totesi jo leikkaussalissa vauvan ollessa vain muutamien minuuttien ikäinen, että vauvalla oli aivan selkeästi minun sukuni rauhallinen temperamentti – ja tuo havainto vahvistui nopeasti.

Lyhyesti kuvattuna vauvoilla on jo syntymästä lähtien nähtävissä kullekin yksilöllinen temperamentti, eli synnynnäinen käyttäytymis- ja reagointityyli. Yksilöllinen temperamentti muodostuu eri temperamenttipiirteiden pohjalta. Näitä piirteitä ovat vauvan rytmisyys, sopeutumiskyky, suhtautuminen uusiin tilanteisiin, sosiaalisuus, keskittymiskyky, elämyshakuisuus, aktiivisuus ja stressialttius. Kukin piirre vaihtelee yksilöllisesti: vauva voi esimerkiksi olla luonnostaan hyvin rytminen tai ei ollenkaan rytminen – useimmiten asettuen jonnekin näiden ääripäiden väliltä.

Temperamentiltaan helpoksi sanotaan vauvaa, joka sopeutuu luonnostaan hyvin erilaisiin tilanteisiin, reagoi maltillisesti esim. nälkään/väsymykseen/märkään vaippaan, löytää helposti säännöllisen univalverytmin ja rutiinit, sekä on yleismielialaltaan myönteinen. Arvioiden mukaan noin 40% vauvoista lukeutuu tähän kategoriaan.

10% vauvoista voidaan määritellä temperamentiltaa haastaviksi, jolloin vauvalle on tyypillistä voimakas reagoiminen ja hidas sopeutuminen muutoksiin, sisäsyntyisen rytmin epäsäännöllisyys ja taipumus negatiivisemmaksi koettuun yleiseen mielialaan, sekä suurempaan itkuisuuteen.

Noin 5-15% vauvoista voidaan määritellä temperamenttityypiltään hitaasti reagoiviksi. He tarvitsevat aikaa muutoksiin sopeutumiseen kuitenkin lopulta hyvin sopeutuen, he ovat yleisesti hieman passiivisempia ja saattavat myös ilmentää enemmän kielteiseksi koettua yleistä mielialaa. Tällaista vauva saatetaan arkikielisesti pitää ujona tai herkkänä.

Kuitenkin noin 40% vauvoista ei suoraan istu yhteenkään näistä ylläkuvatuista kategorioista, jonka vuoksi tähän jaotteluun kannattaa suhtautua suuntaa-antavasti. Oman vauvan yksilöllistä temperamenttia voi opetella havainnoimaan esimerkiksi täältä löytyvän taulukon avulla.

Varsinaisen temperamentin lisäksi vauvalle voidaan määritellä ns. ”unitemperamentti”, joka jakaantuu kahteen päätyyppiin: signaleriin ja self-sootheriin. Signaler vauva tarvitsee usein enemmän ja pidempään vanhempaa tuekseen ennen kuin vauvalle kehittyy riittävä itsesäätelytaito ja tämän myötä kyky nukahtaa itsenäisesti. Self-soother vauvalla tämä itsesäätelytaito taas esiintyy sisäsyntyisemmin, jonka vuoksi kyky nukahtaa itse kehittyy todennäköisesti nopeammin. Se ei silti tarkoita, etteikö myös tällainen vauva tarvitse alusta asti vanhemman läheisyyttä ja lämpöä myös unille asettuessaan!

miten nämä käytännössä näkyivät meillä?

Havaitsimme siis jo vauvan syntymähetkellä, että vauvamme oli rauhallinen ja havainnon vahvistuessa ensimmäisinä yhteisinä päivinä opimme hänen lukeutuvan helpon temperamentin omaavien vauvojen joukkoon. Vauva oli myös unitemperamenttityypiltään hyvin ”self-soothing”.

Osittain ehkä temperamentin ohjaamana, mutta varmasti onnenkantamoisenakin meidän vauvalla oli myös alusta asti oikein ajoittunut vuorokausirytmi, eli pisimmät valveillaoloajat olivat päivällä: ensin puolen päivän aikaan, sitten iltaseitsemältä. Vauva myös asettui alusta asti joka ilta säännöllisesti yöunille n. 23:00 aikaan. Hiljalleen yöunille meneminen on tästä varhaistunut, mutta vauvamme nukkumaanmenoaika on edelleen myöhäinen, n. klo 21:00 aikaan. Tämä sopii meidän perheellemme ja vauvallemme todella hyvin, eikä meillä ole ollut syytä yrittää aikaistaa rytmiä enempää.

Vauvan vuorokausirytmissä olemme ottaneet huomioon myös perheemme suunnitellun aikajänteen päivähoidon aloituksen osalta: lapsi tulee olemaan kotona ainakin 1,5 vuotiaaksi. Rytmiä hivutetaan hiljalleen aikaisemmaksi, mutta ns. päivähoidon kannalta otolliseen rytmiin ei meillä ole kiire.

Vauvan heräämisaika oli vastasyntyneenä n. klo 10:00 aikaan aamulla ja nyt se on asettunut useimmiten 07:30 ja 08:30 aikavälille. Ennen aamuseitsemää vauvamme ei ole herännyt kertaakaan.

temperamenttiin pohjautuvia univalintoja

Huomasin myös, että meillä ei ollut syytä ottaa vauvamme kohdalla muita Harvey Karp’n rauhoittelukeinoja käyttöön swaddle up:n ja kohinan lisäksi. Meidän vauva oli itsessään rauhallinen, eikä kaivannut minkäänlaista heijaamista tai hytkytystä ennen unia – tämä tuntui jopa ärsyttävän vauvaa.

Vauva ei myöskään kaivannut tuttia, mutta 6,5 viikon ikäisenä hänet hiljaa ehdollistettiin tutille tarjoamalla sitä hetkeksi imetysten päätteeksi, kunnes vauva kelpuutti tutin. Tämänkin jälkeen tuttia on meillä käytetty valikoiden: päiväunille nukutettaessa, etenkin muiden kun äidin lohduttaessa, sekä autossa/rattaissa.

Vauvan vuorokausirytmin mukaan eläminen ja vain lempeä ohjaus rytmin hiljattaiselle aikaistamiselle on meillä tehnyt sen, että vauvaa ei ole tarvinnut koskaan varsinaisesti nukuttaa siten, että nukuttamiseen olisi mennyt aikaa. Kellon sijaan olemme vauvan yöunien suhteen havainnoineet hänen väsymysmerkkejään: liikkeiden hidastumista, vauvan katseen ”katoamista” vuorovaikutuksessa ja aivan viimeistään ensimmäistä haukotusta! Käytännössä olemme vauvamme väsymysmerkkejä havaitessa pitäneet kiinni sairaalasta asti samoista iltarutiineista: oman toimintamme rauhoittaminen iltaa kohti, vaipan vaihto, pyjaman pukeminen, imetys ja unille. Vauvamme myös nukahti ja nukahtaa edelleen itsekseen syötyään yöllä. Hän ei havaihdu kunnolla hereille asti, ellei ole nälkäinen. Olemme siis vauvan nukahtamiseen kuluvan ajan, yöheräilyjen määrän, sekä yöaikaisen valvomisen suhteen kuuluneet vauvamme kanssa aina tavallisesti lapsilla ilmenevän vaihtelun piiriin:

Ensimmäiset kaksi kuukautta vauva nukkui omassa sängyssä, jolloin hänet laitettiin swaddle up -pussiin iltaimetyksen jälkeen ja laskettiin omaan sänkyyn ja tämä riitti nukuttamiseksi. Vauvaa ei ole koskaan herätetty unilta (paitsi aamuneuvolaan). Temperamentiltaan luonnostaan rytmisen vauvan kanssa tämä taktiikka on toiminut ja vuorokausirytmi on pysynyt itsekseen tasaisena luonnollisen vaihtelun kanssa.

Haluan myös mainita, että meillä on ollut jo melko varhain käytössä myös oma aamurutiini: aamulaulu! Kun vauva herää yöunilta tai päivunilta, olen alkanut laulamaan Pepe Willbergin Aamu -kappaletta (”silmäni kun auki saan ja sinut siinä nään mä ihan lähelläin ..”). Jos olen kuullut itkuhälyttimestä vauvan heräämisääniä, kun olen muualla asunnossamme, olen alkanut laulamaan laulua niin, että vauva kuulee sen jo kävellessäni hänen luokseen.

Kiteytettynä: meillä ei siis ole menty yöunille varsinaisesti kellon vaan vauvan väsymerkkien mukaan, eikä luonnostaan melko selkeään vuorokausirytmiin asettunutta vauvaa ole tarkoituksellisesti herätetty miltään unilta.

muut tukikeinot vauvan uneen – kiitos 2020 -luvun vanhemmuusteknologia!

Vaikka vauva nukahti alusta asti nopeasti, niin itseäni alkoivat valvottamaan hormonit. Olin ensimmäiset viikot vauvan kanssa yliherkkä reagoimaan pieniinkin rasahduksiin ja tarkistelin vauvan hengitystä. Tämän takia meille muutti ekan viikon jälkeen Owlet Smart Sock 3 kätkytsukka, jonka jälkeen aloin itse nukkua levollisesti – luottoni teknologiaan on siis ilmeisen kova.

Kätkytsukkaan sisältynyt teknologia myös mittasi vauvan unta: nukahtamiseen kuluvaa aikaa, unenlaatua ja yöaikaisia heräämisiä. Näistä tuli itselleni loistavaa tukea omalle havainnoinnille, vaikka vauvan unen mittaaminen ei ollut itse tarkoitus sukan hankinnassa.

Kätkytsukka siis ensisijaisesti mittasi vauvan sykettä ja happisaturaatiota. Se hälyttää, jos kumpikaan näistä laskee liian matalalle tai korkealle. Meillä sukka on hälyttänyt kerran liian korkeasta sykkeestä – sattumaa tai ei, tämä tapahtui yönä kun swaddle up:n sijaan kokeilimme vauvalle ergobabyn tiukempaa kapaloa. Tämän jälkeen vauvaa ei meillä varsinaisesti kapaloitu koskaan, vaan käytimme väljempää swaddle up -unipussia, jonka vaihdoimme suurempaan kokoon heti siinä vaiheessa, kun edellinen tuntui vauvaa keskivartalolta puristavan.

Esimerkki Owletin tarjoamasta unidatasta:

Kapalointi perustuu aiemmin mainitsemiini viiteen itkuisen vauvan rauhoittelukeinoon. Tiukka kapalointi saa kuitenkin vauvan nukkumaan luonnottoman syvää unta, joka voi lisätä riskiä kätkytkuolemaan. Pienen vauvan kuuluu havahtua yöllä hereille ja on normaalia, että pieni vauva herää syömään vuorokauden ympäri. Pienellä vauvalla on kuitenkin paljon refleksiliikkeitä, jotka voivat myös häiritä unessa pysymistä. Meidän kokemuksemme mukaan swaddle up toimi siinä, että vauva ei säpsynyt itseään hereille, mutta kuitenkin havahtui hereille normaalissa määrin.

Samalla kun sairaalassa opitusta tahdista hiljalleen luovuttiin aloin myös merkitsemään vauvan unia ylös Huckleberry -sovellukseen. Tämä tarkoitti yksinkertaisuudessaan sitä, että asetin sovelluksesta kellon päälle ja pois vauvan nukahtaessa ja herätessä. Päädyin myös ostamaan sovelluksen tarjoaman lisäosan (Sweet spot alert), joka alkaa laskemaan vauvalle yksilöllisiä ennusteita nukahtamisaikoihin, kun dataa kertyy riittävästi ja vauva on riittävän vanha (2kk). Tämä on ollut meille loistava!

Lisäksi ostin 4,5 euroa kustantaneen WonderWeeks -sovelluksen, joka kertoo vauvan läpikäymien kehitysharppausten ajankohdat, näihin yhdistyvät ”oireet” (joihin usein lukeutuu unimuutokset) ja vauvalle harppausten myötä kehittyvät taidot. Näin olen osannut vanhempana ennakoiden varautua mahdolliseen tuloillaan oleviin muutoksiin.

Kätkytsukan käytöstä luovuimme vauvan tullessa puolen vuoden ikään (suurin kätkytvaara ohi), mutta vauvan unia aion kirjata ylös myös vastedes. Silloin kun vauvan unissa ilmenee muutoksia on niihin helppo palata. Samalla voi havainnoida mitä päiviimme on viimeaikoina sisältynyt tai mikä kehitysvaihe vauvalla on meneillään. Joka kerta olen näin löytänyt loogisen vastauksen vauvan unessa tapahtuneisiin muutoksiin. Nimittäin unen epätasaisuutta on meilläkin ollut etenkin päiväunien osalta!

päiväunet

Ohessa näet esimerkkejä vauvamme päiväunirytmistä, kun hän oli juuri täyttämässä kaksi kuukautta, kolme kuukautta, neljä kuukautta ja viisi kuukautta. Meillä siis todella on nukuttu päiväunia -usein ja lyhyissä erissä! Vauvamme on kuitenkin tällaisesta päiväunirytmistä huolimatta aina nukahtanut päiväunille hyvin, kun hänet on asetettu unille sekä Huckleberry -sovelluksen Sweet spot alert:ia että omaa vauvan väsymerkkien havainnointiani hyödyntäen. Jos katsot alta THL:n kaaviota päiväunien määrän vaihtelusta, huomaa selkeästi, että meillä ilmennyt päiväunivaihtelu lukeutuu täysin normaalin vaihtelun piiriin!

Myönnän silti välillä itkeneeni, kun tuntui että päivät olivat ajoittain vain vauvan toistuvaa nukahtamista ja heräämistä. Kokeilin tällöin erilaisia lempeitä menetelmiä vauvan päiväunien pidentämiseen: mm. vauvan vieressä oleilua päiväunien ajan ja imetystä uudelleen uneen vauvan herätessä. Näillä on ollut meillä ajoittaisesti, mutta ei systemaattisesti vaikutusta vauvan päiväunien pituuteen. Valveillaoloajan pidentämisyritys (10-15min viivästys, kun unimerkit olivat vauvasta havaittavissa) taas johti meillä siihen, että vauva muuttui itkuiseksi ja nukahtaminen viivästyi. Väsymerkkien mukaan oikein ajoitetuille päiväunillekin vauva on aina nukahtanut meille nopeasti, joten tässä pitäydyttiin. Vanhemmuusstrategiakseni valikoitui siis päiväunien osalta etenkin kuuluisien neljän kuukauden hulinoiden yli ”wait it out”. Tämä on tarkoittanut, että tuona aikana minun on tarvinnut vanhempana soveltaa paljon omia aikataulujani. Mutta meidän kohdalla se on kannattanut, sillä nyt kuuden kuukauden iässä vauvamme on asettunut luonnostaan kolmien pidempien päiväunien rytmiin!

Päiväunien unirutiineina meillä on ollut oman toimintamme rauhoittaminen, sylittely, syöttö, jonka jälkeen vauva on laskettu nukkumaan hänelle on annettu tutti, jos se tuntuu tarpeelliselta. Vauva nukahtaa edelleen usein ilman tuttia ja nukahtamisen jälkeen tutti putoaa suusta, eikä vauva kaipaa sitä takaisin. Olemme siis välttäneet kierteen, että tuttia tulisi nostaa takaisin suulle unien jatkumiseksi.

Vauvamme on myös nukkunut hyvin päiväunia kaikkialla: sängyssä, autossa, rattaissa yms. Päiväunet eivät ole myöskään olleet meillä sen pidemmät kotiin jäämällä tai liikkeessä ollessa. Sen verran olemme onnistuneesti kikkailleet vauvan päiväunien kanssa ja toisaalta taas lapsentahtisesti ajastaneet päivämenojamme, että paikasta toiseen siirtymiset on pyritty aina yhdistämään vauvan nukahtamisaikoihin. Tällöin olen tietoisesti ruokkinut vauvan aina juuri ennen lähtöä, vaikka hänestä ei sen suurempia nälkämerkkejä olisi havaittavissa. Tämä on sallinut myös meidän perheelle sopivan aktiivisen arjen, kun vauvan ei ole tarvinnut olla tietyssä paikassa nukkuakseen: tähän sopeutumiskykyyn vaikuttaa varmasti vauvan temperamentti.

Koko perheen hyvät unet

siirtyminen perhepetiin

Meillä, kuten varmasti monella muullakin vauvaperheellä tehtiin alkuun myös vanhempien nukkumisjärjestelyihin muutoksia vauvan saapumisen jälkeen. Vauvan syntymän jälkeisen isyysloman ajan (2vkoa) nukuimme koko perhe samassa huoneessa, minä hoidin yöimetykset ja mies yöaikaiset vaipanvaihdot, joista kuitenkin neuvolan ohjeella luovuttiin nopeasti (kun vauva vain pissi yöllä saimme ohjeen pukea öiksi yhtä kokoa isomman vaipan ja vaihtaa vaippa vasta aamulla, jottei vaipanvaihto aiheuttaisi vauvalle tai vanhemmille ylimääräisiä yöherätyksiä).

Kun mies palasi töihin siirtyi hän alkuun toiseen huoneeseen nukkumaan. Hän kuitenkin heräili öisin tarkistamaan onko meillä vauvan kanssa kaikki hyvin, kun aina oli niin seesteisen hiljaista! Siispä siirryimme nopeasti kaikki takaisin samaan makuuhuoneeseen.

Minä taas saatoin jäädä yöimetysten jälkeen pitkiksi ajoiksi valvomaan saamatta unta, kun sekä mies että vauva nukkuivat ongelmitta. Aloin myös melko pian vauvan syntymän jälkeen jossain unen ja valveen rajamailla etsimään vauvaa meidän lakanoista, vaikka hän nukkui levollisesti omassa sängyssään.

Kun vauva oli kahden kuukauden ikäinen johtivat omat unihasteeni perheemme siirtymiseen perhepetiin – ja olihan vauvan kanssa yhdessä nukkuminen meidän molempien mielestä jotenkin erityisen ihanaa! Olin itse ollut ennakkoluuloinen perhepetiä kohtaan. Perhepeti osoittautui kuitenkin helpoksi toteuttaa vauvaturvallisesti ja tällä ei ollut heikentäviä vaikutuksia vauvan uneen, mutta monia myönteisiä vaikutuksia minun uneeni. Koko perheen unet siis paranivat!

Perhepetiin siirtyessä unirutiinimme muuttui siten, että vauva imetettiin ja yhä imetetään sängyssä juuri ennen nukkumaanmenoa. Meillä on siis tietoisesti käytössä rinta-assosiaatio, joka ei ole tuntunut ongelmalliselta. Vauva saa nukahtaa rinnalle. Vauva nukahtaa myös perhepetiin pääsääntöisesti heti. Ajattelen, että tähän vaikuttaa myös se, että menen itse vauvan kanssa lähes poikkeuksetta samaan aikaan nukkumaan. Vauvan rytmissä pysyminen on auttanut itseäni pitämään kiinni sopivasta vuorokausirytmistä. Jos ottaisin oman ajan illasta, valvoisin helposti yömyöhään. Siksi varmistan mieluummin riittävän unensaantini ja herään aamulla ennen vauvaa ottamaan omaa aikaa sitä tarvitessani.

Perhepetiin yhdistyen lienee paikallaan sanoa, että en ole imettäessäni käyttänyt alkoholia kuin aivan yksittäisiä annoksia esim. tervetuliaismaljan muodossa ystäviemme häihin osallistuessa. Alkoholittomuus on tärkeä turvatekijä perhepedin osalta, suositeltavaa imetyksen kannalta, mutta myös välittömässä yhteydessä palautumiseen: jo yhden alkoholiannoksen tiedetään heikentävän seuraavan yön unien palauttavaa vaikutusta.

En saa itse nukuttua päiväunia, vaikka olisin päivästä väsynyt. Olen kuitenkin mennyt vauvan viereen ajoittain päivisin pötköttelemään hänen päiväuniensa ajaksi myös omaa päivääni rauhoittaakseni.

kehitysharppaukset ja muut elämää sekoittavat vaiheet

Jokaisen kehitysharppauksen kohdalla olen tietoisesti päivisin antanut vauvalle tilaa harjoitella tuloillaan olevia taitoja: esimerkiksi kääntymisharjoitusten aikaan vietimme vauvan kanssa iltaisin aikaa siten, että käänsin häntä selälleen leikkimatolle ja hän kiepsahti siitä heti mahalleen: tätä toistettiin useita kertoja ”energian purkumielessä”. Vauvalle itselleen se tuntui mahdottoman hauskalta leikiltä. Näitä voisi siis sanoa meidän iltavilliksi! Vauva on myös ajoittain herännyt aamulla omaan normaaliinsa nähden aiemmin (mutta hyvin inhimilliseen aikaan n. klo 07:00) harjoittelemaan eri taitoja ja joskus muutamia kertoja tehnyt tätä juuri nukahdettuaan. Yöllä hän ei kuitenkaan ole taitoharjoitteluun herännyt. Oma hypoteesini on, että eri vaiheet näkyvät meillä selkeämmin päiväunissa kuin öissä.

Meillä merkittävästi vauvan unille nukahtamiseen vaikuttanut tekijä oli myös suhteellisen aikaisin – viiden kuukauden kohdalla alkanut vierastaminen. Läsnäoloni on vauvallemme yksi selkeä uniassosiaatio: vauva nukahtaa usein onnistuneesti päiväunille jo sillä, että olen näköpiirissä. Vierastamiskautena näköpiirissäni oleminen on ollut vauvan nukahtamiselle välttämättömyys. Yksinkertainen toimintamallini on ollut antautua vauvan tarpeille, eli vauvaa ei ole edes yritetty saada nukahtamaan isän kanssa, kun vierastusta häntäkin kohtaan on ollut. Tämä on meillä saanut ainakin toistaiseksi vierastamisen selättymään nopeasti.

uniassosiaatioiden lisäämisiä

Puolen vuoden rajapyykin lähestyessä olemme tietoisesti lähteneet tekemään selkeämpää ohjausta vauvan uniin niiltä osin, kun olemme kokeneet sen tarpeelliseksi. Olemme käyttäneet tähän positiivisia menetelmiä, eli vuorovaikutusta vauvan kanssa ei ole rajattu (vauvalta ei ole ns. viety mitään), vaan olemme lisänneet vauvalle sellaisia assosiaatioita, jotka helpottavan hänen nukahtamistaan isän ja muiden läheisten (esim. isovanhempien kanssa). Loistava pieni opas uniassosiaatioiden lisäämiseen löytyy täältä.

On esimerkiksi luonnollista, että vauvan nukahtaminen voi olla alkuun imettävän vanhemman varassa. Meidän kohdalla tätä ei pyritty muuttamaan aikaisemmin, koska vauvan nukahtamistapa ei ole ollut meille raskas ja uusien assosiaatioiden luominen vie aikaa. Elokuun mieheni oli isyyslomalla, joten uniassosiaatioiden luominen ajan kanssa oli paremmin mahdollista. Käytännössä tämä on tarkoittanut sitä, että elokuun ajan olemme menneet tietoisesti koko porukalla samaan aikaan nukkumaan ja isä on lukenut vauvalle iltasatua samaan aikaan, kun vielä iltaimetän vauvaa. Tästä on hiljalleen pystytty siirtymään siihen, että isän lukema iltasatu on riittänyt nukahtamisen tueksi (muiden iltarutiinien jatkeena), kun haluamme itse valvoa vauvaa myöhempään. Tämä myös purkaa rinta-assosiaatiota siten, ettemme kokisi sitä ongelmalliseksi tulevaisuudessa. Rinnalle nukahtamisesta ei kuitenkaan pyritä meillä luopumaan – ennemmin tarkoituksemme on siis tuoda muita toimivia assossiaatioita sen rinnalle.

Jos vauva ei illalla nukkumaan mennessä vaikuta nukahtavan normaalien unirutiinien päätteeksi, on hänen kanssa noustu hetkeksi vielä ylös puuhailemaan. Meillä siis ilta-aikaisiin nukahtamisen viiveisiin on vaikuttanut selkeästi se, että vauvaa on välillä yritetty laittaa liian aikaisin unille suhteessa hänen unetarpeeseensa. Myös vauvan unipaineessa kun esiintyy luonnollista vaihtelua sen mukaan millainen vauvan päivä on ollut!

myötätuuliseen unimatkaan vaikuttaneita tekijöitä

Mitä pidän keskeisenä meidän onnistuneella unimatkallamme on se, että olen kyennyt hyvin tunnistamaan meidän vauvan temperamenttia (mm. luottamaan siihen, että luonnostaan rytminen vauva asettuu tiettyihin päiväunirytmeihin ollessan niihin kehityksellisesti valmis), olen oppinut havainnoimaan hänen tarpeitaan ja toisaalta kyennyt toimimaan johdonmukaisesti hänen kanssaan samoja rutiineja toistaen jokaisilla unilla. Jos rutiineita on tarvinnut muuttaa, se on tehty ajan kanssa ja positiivisten menetelmien kautta.

Yksi tärkeimmistä asioista itselleni on ollut miettiä vauvan nukahtamistilanteita sen kautta, onko nukahtamistilanne vauvalle turvallinen ja myönteinen. Olen pyrkinyt tekemään ympäristöstä aina vauvan rauhoittumista ja nukahtamista tukevan. Esimerkiksi kotona nukahtamiseen ei usein tarvitse kiinnittää sen suurempa huomiota (normaalit unirutiinit riittävät), mutta mitä vieraampi nukahtamisympäristö on, sen turvallisemmaksi olen halunnut vauvan olon tehdä: olen mm. reissuilla mennyt aluksi vauvan viereen päiväunille tai ottanut enemmän aikaa vauvan sylittelyyn ennen unia.

Vauvan uniin perehtyminen on ollut ehdottoman tärkeää normaalin unirytmin rakentumisen ja vauvoilla ilmenevän normaalivaihtelun ymmärtämiseksi. Meillä lähtökohtana on ollut, että minä joustan vauvan rytmiä kohti, kun vauvan unet ovat mukailleet vauvan kehitykseen kuuluvaa normaalivaihtelua. Jos vauvan unet poikkeavat normaalivaihtelusta on näihin suositeltavaa hakea varhain apua. Olen huomannut, että vauva myös vieraassa ympäristössä ensimmäisinä öinä syö useammin kuin kotona ja sitten yösyötöt tasaantuvat. Meillä yösyöttäjä on nyt vauvan ollessa puolivuotias n. kaksi yöllä aamuyöhön painottuen.

Etenemme edelleen lempeästi unien suhteen, emmekä esimerkiksi ole jättämässä kiireellä yösyöttöjä pois tai muuttamassa perhepetijärjestelyä niin kauan kun se perheellemme toimii ja vauvalle turvallista on. Varmasti moni tuloillaan oleva kehitysvaihe vielä vaikuttaa uniimme (meillä ei vielä mm. alkanut hampaidentulo), mutta tällöin tasapainoilemme oman toimintamme sopeuttamisen ja vauvan unien lempeän ohjaamisen kanssa.

Syntymäjuliste ja muut julisteet: Gallerix.

Minulla ei ole vertailukohtaa, miten vauvamme olisi nukkunut, jos olisimme toimineet toisin. Siksi muistutan vielä kertaalleen, että tämä matka kertoo yhden vauvan unimatkasta näillä keinoin kun se on toteutunut. Tapamme toimia on ollut hyvä meidän perheelle, mutta ei välttämättä toimisi toisenlaiselle vauvalle. Siksi mahdollisen seuraavan vauvan kohdalla oletukseni on, että hänen unimatkansa tulee olemaan aivan erilainen. Silloinkin lähtisin liikkeelle vauvan temperamentin ja muiden yksilöllisten tarpeiden huomioimisesta ja rakentaisin vanhemmuusvalintojani näiden varaan.

Kaupallinen yhteistyö: Gallerix.fi

Synnytyskertomus: kiireellinen sektio myönteisenä synnytyskokemuksena

Meidän perheeseen syntyi toissasunnuntaina ihana pieni poika. Sujahdin vauhdilla vauvakuplaan ja yhteinen alkutaival on tuntunut erityisen ihmeelliseltä, vaikka univajekin on vääjämättä tullut tutuksi. Uskon vahvasti, että ruusuisena alkanut vauva-arki on yhteydessä synnytyskokemukseen, joka omalla kohdallani oli äärimmäisen myönteinen. Siitä huolimatta, että synnytyksen kulku mukaili enemmän sitä mikä oli synnytykseen valmistautuessani lähempänä mielikuvaa, jossa asiat eivät mene kuten toivon.

Olen vauva-arjen ohella kuulostellut itseäni ja seurannut lähteekö kokemus synnytyksestä muuttumaan päivien edetessä, mutta sama myönteinen mieli on säilynyt – jopa vahvistunut. Halusin siksi kirjoittaa synnytyskertomukseni auki, kun asiat ovat vielä tuoreeltaan mielessä.

Synnytyskertomus kuvaa ennen kaikkea omaa henkilökohtaista kokemustani synnytyksestä (kuten synnytyskertomukset aina). Haluan omassa kertomuksessani painottaa sitä minkälaista ajatustyötä tein itseni kanssa synnytyksen aikana, koska se on itselleni tutuinta maaperää. Uskon, että psyykkisellä synnytykseen valmistautumisella on merkitystä sille, millainen synnytyskokemus synnytyksestä muodostuu. Toivonkin, että tämä synnytyskertomus tarjoaisi myös näkökulmia siihen, miten psyykkinen synnytykseen valmistautuminen voi käytännössä tukea synnyttäjää synnytystilanteessa.

Oman synnytykseen valmistautumiseni aloitin jo raskausviikolla 28 ja siitä voit lukea enemmän tästä postauksesta.

synnytysmielikuvat vs. realiteetit

Olen luonteeltani sellainen, että opiskelen itseni hetkessä kirjaviisaaksi asiasta kuin asiasta, josta olen kiinnostunut. Pitkin raskautta olin siis perehtynyt melko hyvin synnytystä mahdollisesti ennakoiviin oireisiin, synnytyksen eri vaiheisiin, synnytyksen käynnistymistapoihin ja erilaisiin synnytyksen kulkuihin.

Olin myös käynyt monia keskusteluja lähipiiristäni löytyvien jo synnyttäneiden kanssa. Eniten minuun vaikuttivat kuitenkin keskustelut sekä omasta syntymästäni että sisarusteni syntymästä vanhempieni kanssa. Kuin varkain näistä pääsi muodostuman itselleni melko vankka mielikuva siitä, miten oma synnytykseni saattaisi edetä. Kuvittelin, että synnytykseni käynnistyisi ennen laskettua aikaa, viikonloppua vasten aamuyöstä tai aamusta lapsivedenmenolla (olemme sisarusteni kanssa kaikki syntyneet ennen laskettua aikaa, sunnuntai- tai pyhäpäivän lapsia ja synnytykset ovat alkaneet lapsivedenmenolla). Toivoin hartaasti, että alla olisi hyvät yöunet, joiden voimin pääsisin lähtemään synnyttämään.

Synnytysviikon maanantaina mut oli lähetetty neuvolasta raskauspäivystykseen korkean lapsivedenmenon epäilyn vuoksi, sekä todettu alapaineet selkeästi kohonneiksi aiempaan nähden (epäily alkavasta raskausmyrkytyksestä). Käyrillä mulla todettiin yksittäisiä supistuksia, joita olin tuntenut jo jokusen päivän, mutta muutoin kotiuduin vielä ns. vääränä hälytyksenä.

Olen näin jälkikäteen spekuloinut itsekseni mahdollisia synnytystäni ennakoineita oireita, mutten varsinaisesti tunnista mitään mikä olisi viitannut lähestyvään synnytykseen. Ainoa minkä merkitystä olen enemmän pohtinut, oli unessa tapahtunut muutos: nukuin koko raskauden ajan hyvin, mutta tuon viikon synnytystä edeltäen uni oli erityisen hyvää ja syvää. Useana aamuna totesin miehelle, että miten mä olen voinut nukkua näillä viikoilla näin sairaan hyvin.

synnytyksen käynnistyminen

Runebergin päivän iltana olin asettunut yöpuulle noin klo 23:00 aikaan, kun hieman tämän jälkeen vatsastani kuului kaksi pientä poksahdusta noin minuutin välein. Sanoin miehelleni, että ihan kuin joku olisi poksauttanut pari popcornia mahassani ja pohdin ääneen enteiliköhän se lapsivedenmenoa. Pari minuuttia tästä tunsin lämpimän valahduksen sängylle. Tässä kohtaa olin vielä optimistinen, että saisin silti asettua nukkumaan ja lähteä vasta aamusta kohti synnytyssairaalaa. Soitin sairaalaan ja puhelimeen vastannut kätilö vahvisti, että kotona saisi olla niin kauan kuin hyvältä tuntuu.

Suuntasin kuitenkin samantien kuumaan suihkuun pesemään hiukset ja muun muassa tarkistamaan, että varpaankynteni oli varmasti leikattu. Mulle oli jotenkin tärkeä saada itselleni sellainen fiilis, että mulla on itselläni freesi olo lähteä synnyttämään. Punnitsin myös itseni nähdäkseni mikä oli raskauskilojen viimeisin lukema. Vaaka näytti + 11,8 kiloa lähtöpainoon, joka tuntui yllättävän vähältä.

Suihkussa kertasin edeltänyttä päivää hakemalla sieltä asioita, jotka saivat mut kokemaan itseni valmiiksi synnyttämään. Hain mieleen ajatuksia, kuten: ”onneksi söin pari Runebergin torttua ja otin päivän aika rennosti niin mulla on nyt energiaa synnyttää, vaikka yötä vasten tulisi lähtö”.

Ja niinhän se tuli – jo suihkussa mulla alkoi supistukset, joita aloin kellottamaan puhelimen Preglife -applikaatiolla. Samalla laitoin ostamani mamaTENS -laitteen selkään, joka toimi hyvin vielä pitkälle siitä hetkestä eteenpäin.

matkalla sairaalaan

Supistukset kuitenkin tihenivät niin, että 03:45 oltiin jo kirjautumassa sisään sairaalaan. Automatkalla tunsin supistusten aikaan pientä etovaa oloa. Meillä oli sattumanvaraisesti autossa päällä suomirap -kanava, josta soi matkan aikana ainakin Asteen Poikkeus sääntöön. Lauloin ja ujosti räppäsin mukana – mikä toimi etovan olon ja epämukavuuden karkottamiseen. Jos hengittäminen on kivun tai esimerkiksi paniikin vuoksi vaikeaa, auttavat rauhallinen puhuminen tai laulaminen, sillä tällöin tulee automaattisemmin ylläpidettyä luonnollista hengitysrytmiä.

Olin myös jo ennen synnytystä hakenut mieleeni oman tsemppilausebiisilistan, joka ei varsinaisesti korreloi mun omaan musiikkimakuuni, mutta sai mut löytämään myönteisen suhtautumisen synnytyskipuun. Tästä mielensisäisestä synnytysradiosta multa löytyi ainakin lainauksia Juha Tapiolta (”mä tykkään susta niin, että halkeen”), Reino Nordinilta (tuu jo / rakasta mut palasiks, rakasta mut palasiks /mä haluun et se tuntuu) ja Tommi Läntistä omalla sovituksella (ei mikään oo niin ihanaa, kun katsella Litmasen po-i-kaa). Useassa kohdassa synnytyksen aikana annoin näiden sanojen soida mielessä supistusten tullessa.

neljänkymmenen tunnin synnytysmaraton

Sairaalaan saapuessa olin vielä vahvasti sen mielikuvan varassa, että olen varmaan ”nopea” ensisynnyttäjä. Jälleen kerran mielikuva, jonka olin muodostanut oman äitini synnytyskokemuksiin pohjaten ja jota vahvisti mun tiiviisti tulevat supistukset. Lopulta mun synnytyskertomukseen kuitenkin merkittiin ajaksi lapsen syntymään 40h 2min lapsivedenmenosta ja 37h 43min sairaalaan saapumisesta. Koko tuo aika oli käytännössä latenssivaihetta, sillä säännöllisistä supistuksista huolimatta mun kroppa ei lähtenyt avautumaan ja synnytys ei edennyt. Niihin tunteihin mahtui paljon erilaisia hetkiä ja tunteita, joista suurinta osaa muistelen edelleen lämmöllä.

Päästiin sairaalassa suoraan synnytyssaliin. Meidän synnytyssairaala oli TAYS, jonka vielä uudenkarheat synnytystilat olivat ihan mahtavat ja tekivät olon todella kotoisaksi. Synnytysosasto oli täynnä, joten toivomani ammehuone ei ollut mahdollinen. Olin pakannut sairaalakassiin täyttämäni TAYS:n sivuilta löytyvän synnytyskirjeen pohjan. Sitä ei ollut kuitenkaan tarpeen antaa kätilölle, koska saatiin hyvin keskusteltua mun toiveet läpi saapumisen yhteydessä.

Keskustelussa käytiin läpi muun muassa seuraavat tekijät:

  • Kerroin perehtyneeni kaikkiin kivunlievitysvaihtoehtoihin ja toivovani, että kätilöt antavat synnytyksen eri vaiheissa mulle suosituksensa tarpeelliseksi arvioimistaan kivunlievitysvaihtoehdoista ja kertovat mulle synnytyksen kulusta.
  • Toivoin voivani pysyä mahdollisuuksien mukaan liikkeessä ja toivovani ammeeseen pääsyä.
  • Kerroin pelkääväni episiotomiaa ja käytiin lyhyt hyvä keskustelu siitä, miksi sitä pelkäsin.

synnytyksen kulku ja kivunlievitys

Koska olin sairaalaan saapuessani ollut valveilla jo lähes vuorokauden ja supistukset tulivat kokoajan säännällisesti sain aamuyöstä yhden kipupiikin. Yritin nukkua sen ja mamaTENS:n turvin. Uni oli kuitenkin aika koiranunta, vaikka kipu tuntui noiden keinojen turvin vielä kohtuulliselta. Mieli odotti malttamattomana mitä tuleman pitää.

Lauantain aikana pääsin kahdesti erilliseen pieneen ammehuoneeseen – sekä aamulla että illalla. Ne olivat ehdottomasti koko synnytysmaratonin parhaat tunnit. Lämmin vesi tuntui ihan loistavalta kivunlievittäjältä ja laitettiin miehen kanssa taustalle soimaan meidän häiden cocktailosuuden soittolista. Supistusten välillä hengailin rennosti altaan reunaa vasten ja supistusten aikana pääsin liikkumaan altaassa siten, että hetkellinen supistuskipu tuntui miellyttävältä vastaanottaa. Illalla mulla oli supistusten aikaan ammeessa kaverina vielä ilokaasu.

Ilokaasu oli aloitettu jo lauantaipäivän aikana ja päivällä ammehetkien välissä olin saanut toisen kipupiikin. Mulla oli edelleen vielä mamaTENS selässä kiinni, mutta se alkoi supistusten yltyessä kääntyä itseään vastaan ja aloin kokemaan sen ylläpitävän kipua. Havahduin tähän, kun roikuin yhdessä kohtaa ilokaasussa useita minuutteja ja kätilö ihan ihmetellen kysyi, että eikö se supistus tunnu laantuvan ollenkaan. Kun poistin TENS:n kipu helpotti. Siinä kohti olin myös hetken aika kuutamolla moisesta ilokaasuannoksesta.

Koko lauantain yli mua kannatteli mielikuva surffaamisesta, joka toimi kivun kanssa todella hyvin. Kuvittelin supistukset surffiaaltoina, joiden kyydissä mun tuli vain pysyä. Jokaisen aallon väliin jäi hetki valmistautua seuraavaan aaltoon. Aallokko toki kasvoi synnytyksen edetessä, mutta samalla ajattelin, että munkin kyky pysyä kipuaaltojen kyydissä lisääntyi samaa tahtia.

Vaikka supistukset olivat tihentyneet ja kipeytyneet koko lauantain ajan ja pärjäsin synnytyskivun kanssa koko lauantain hyvin, ei mun kropan tilanne käytännössä edennyt yhtään. Koska lapsivedenmenosta oli kulunut jo vuorokausi, oli lauantain ja sunnuntain välisenä yönä synnytystä pakko alkaa jouduttamaan epiduraalilla ja oksitosiinilla. Pyysin epiduraalia edeltäen vielä mahdollisuutta nukkua kipupiikin turvin, jotta mulla olisi riittävästi voimia, mikäli synnytys lähtisi toivotusti edistymään. Näin tehtiin ja epiduraali sekä oksitosiini aloitettiin vasta sunnuntaina aamuyöstä muutaman tunnin unien jälkeen.

Olin etukäteen jännittänyt epiduraalin laittoa, mutta se meni kivuttomasti ja alkoi vaikuttaa heti. Tuntui hassulta, että yhtäkkiä kivut olivat lähes täysin poissa. Oksitosiini ei kuitenkaan toivotulla tavalla vaikuttanut synnytyksen edistymiseen, vaan sai aikaan vauvalle lyhyitä sykkeenlaskuja.

sektiopäätös

Varhaisina sunnuntaiaamun tunteina yövuorossa ollut kätilö mainitsi ensimmäisen kerran, että alatiesynnytyksen mahdollisuudet alkoivat olla aika vähäiset ja edessä olisi todennäköisesti sektio. Mulle oli erityisen tärkeää, että asia sanottiin suoraan ja koin, että mua pidettiin tilanteesta hyvin kartalla. Sovittiin, että oksitosiini tauotettaisiin ja yritettäisiin vielä aamuvuoroon saapuneen kätilön kanssa uudelleen ennen kuin päätöstä tehtäisiin suuntaan tai toiseen.

Tässä kohti mut myös ohjeistettiin olemaan ravinnotta. Pyysin saada sokeritipan, jotta mun verensokeri ei laskisi liiaksi, sillä pelkäsin sen laukaisevan mulle migreenin – ja tippa laitettiin.

Sunnuntaina aamupäivästä oksitosiini aloitettiin uudestaan ja vauvan sykkeet lähtivät taas laskuun supistusten aikana. Lopulta päivävuoroonkin tullut kätilö vahvisti lääkäriä konsultoituaan, että vauva tulee syntymään sektiolla iltapäivän aikana. Tunsin ihan valtavaa helpotusta selkeästä päätöksestä. Vaikka olin maininnut kätilölle episiotomiapelosta, en yllätyksekseni tuntenut lainkaan pelkoa sektiota kohtaan.

Koska oli sunnuntai, ei suunniteltuja sektioita ollut listalla ja mut pystyttiin valmistelemaan leikkaukseen rauhassa. Ehdin siinä samalla kysymään kaikki mieltäni askarruttaneet kysymykset läpi ja hakemaan itselleni taas myönteisiä näkökulmia tilanteeseen. Mua auttoi esimerkiksi ajatus, että siinä kohtaa jo neljääkymmentätuntia lähennellyt synnytysrupeama oli kuitenkin osaltaan valmistellut vauvaa syntymää varten. Myös mun kroppa oli todennäköisesti valmiimpi esimerkiksi maidonnousua ajatellen. Tiesin myös, etten olisi voinut tehdä mitään synnytyksen kulun osalta toisin ja että kaikki keinot oli kokeiltu ennen sektioon päätymistä.

kiireellinen sektio

Sektiota edeltänyt tunti oli mun synnytyksen kipein. Epiduraalia ei voinut enää lisätä, joten pitkin matkaa yltyneet kivut pääsivät läpi monen lähes kivuttoman tunnin jälkeen. Tipuin mun henkiseltä surffilaudalta ja pahasti. Yritin pitää itseni pinnalla sen mielikuvan voimin, että leikkaussali henkilökunta olisi mun rantapelastajia ja voisin luottaa heidän kyllä saapuvan hätiin. Hengitin ilokaasua ja pitkiä hengityksiä muuten vain, mutta samalla myös itkin kivusta ensimmäisiä kertoja koko synnytyksen aikana. Kun mut vietiin leikkaussaliin pidin silmiä pääosin kiinni ja yritin vain saada ylläpidettyä mahdollisimman pitkää ja rauhallista hengitysrytmiä. En kivuiltani päässyt oikeaan asentoon spinaalipuudutusta varten, mutta se saatiin silti paikalleen onnistuneesti. Ja humps – olin taas ihanan kivuttomassa synnytyskuplassa. Samalla mun mies saapui mun vierelle ja leikkaus pääsi alkamaan. Vain minuutteja myöhemmin kuului ensiparkaisu ja mun miehelle ojennettiin meidän pieni poika syliin. Syntymäpäivänä raskausviikkoja oli 38+6.

Leikkauksen aikana selvisi, että sykkeenlaskut johtuivat siitä, että vauvalla oli napanuora kahdesti tiukasti kaulan ympäri ja vauvan pää oli virheasennossa – ollut jo pitkään, sillä vauva oli kiinnittynyt aikaisin. Tämän kuuleminen teki mulle entistä varmemman olon siitä, että tämän synnytyksen kuului mennä juuri näin. Meille syntyi terve poika, joka ei joutunut kärsimään hapenpuutteesta, joka oli mun suurimpia synnytyspelkoja. Sain myös kuulla, että mun istukka oli jo hyvin kalkkeutunut ja meidän poika syntyikin kovin hoikkana: 2890 grammaisena ja 51 cm pitkänä. Muistan säikähtäneeni tätä hieman ja kysyneenikin istukan varhaiseen kalkkeutumiseen vaikuttavista tekijöistä useamman kerran henkilökunnalta. Mitään selittävää tekijää tähän ei kuitenkaan löytynyt.

mikä takasi myönteisen synnytyskokemuksen?

Koko synnytyskokemuksen kruunasi tarkkailuhuoneessa saatu tieto, että meille oli vapautunut perhehuone ja päästäisiin jäämään yhdessä sairaalaan. Lisäksi yhteisille alkumetreille mahtui monta asiaa, jotka vahvistivat myönteistä kokemusta: vauvalla oli alusta asti kaikki hyvin ja imetys onnistui ensi-imetyksestä alkaen.

Kun vuorossa ollut gynekologi (joka ei osallistunut muuten synnytykseni hoitoon) tuli käymään kanssani keskustelun synnytyksen kulusta vahvisti hän jotenkin ihanasti mun kokemusta sanoen, että: ”kun luin tuota sun synnytyskertomusta, niin mulle tuli sellainen olo, että sua on ihan aidosti kuultu läpi synnytyksen”. Näin itsekin koin. Lisäksi mulla oli kiertänyt aamu- ja yövuoroissa samat kätilöt, joten synnytykseeni osallistunut henkilökunta ehti tulla mukavan tutuiksi. Mun synnytyksen hoitoon osallistui myös loppuvaiheen kätilöopiskelija, joka oli todella taitava. Myös perhehuoneessa meidän hoidosta vastasi useampi opiskelija ja kaikkien kohtaamisesta jäi positiivinen ja luottavainen mieli.

Se mikä lopulta muodostuu kullekin synnyttäjälle myönteiseksi synnytyskokemukseksi on riippuvainen monista tekijöistä. WHO:n ohjeistuksessa on listattu kuitenkin joitakin myönteiseen synnytyskokemukseen vaikuttavia tekijöitä:

  • toimiva hoitopolku
  • hoidon jatkuvuus
  • kunnioittava kohtelu
  • henkinen tuki synnyttäjän valitsemilta henkilöiltä
  • toimiva kommunikointi henkilökunnan kanssa
  • kivunlievitysstrategiat
  • synnytyksen seuranta, dokumentointi, tarkkailu ja palaute
  • saa syödä ja juoda
  • synnyttäjän vapaus liikkua ja valita asennot

Omalla kohdallani koen kaikkien edellä mainittujen toteutuneen hyvin. Kaikki saamani kivunlievitys toimi ja tuli mielestäni synnytyksen kulun kannalta oikea-aikaisesti. Synnytyksen kulkuun nähden koin olevani joka kohdassa aktiivinen osallinen synnytyksessäni ja mun toiveita kuultiin. Sain kätilöiltä myös myönteistä palautetta asenteestani ja omista toimistani synnytyksen aikana. Se ruokki kokemusta omasta vaikuttamisen mahdollisuudesta.

Mun mieheni oli synnytyksen aikaan ja vielä sen jälkeenkin sairaslomalla selkävaivojen vuoksi, mutta tilanteesta huolimatta pystyi osallistumaan synnytykseen. Onnistuttiin pitämään ilmapiiri sopivan rentona – mies oli sopivasti läsnä ja teki mitä pyysin (hieroi, paijasi ym.), mutta pystyi sopivissa määrin keskittymään muuhunkin synnytyksen akana. Esimerkiksi seuraamaan jääkiekkopelejä.

Sektiosta huolimatta kotiuduttiin omasta toiveestamme sairaalasta kahden yön jälkeen tilanteeseen nähden hyvävointisina. Olen kokenut toipumisen kotona helpommaksi. Sairaalassa liikkuminen oli ymmärrettäen rajoitettu vain omaan huoneeseen koronatilanteen vuoksi. Uutta yhteistä arkea onkin takana jo kohta kahden viikon verran.

synnytyskertomus = kuvaus yksittäisen synnytyksen kulusta

Haluan vielä loppuun muistuttaa, että synnytyskertomus on aina henkilökohtainen, yhden ihmisen kuvaus synnytyksen kulusta ja siitä mieleen tallentuneesta kokemuksesta. Tiedän, että suunnittelemattomaan sektioon päätyneet synnytykset saattavat herkästi herättää myös omalle kokemukselleni päinvastaisia tunteita, kuten synnytyspettymystä.

Toivon, että synnytyskertomuksia lukiessa mielessä pysyisi myös se, että ei ole yhtä oikeaa tapaa tuntea, ajatella tai reagoida riippumatta siitä millainen kunkin synnytyksen kulku on ollut. Halusin kuitenkin, että myös tämä synnytyskertomus tulisi jaetuksi, sillä koin itse valtavan hyödylliseksi erilaisten synnytyskertomusten läpilukemisen omaan synnytykseeni valmistautuessa.