Hae
Fundamental

Hiljentynyt blogi – yllättävät muuttujat

Blogi on ollut hiljainen, koska kulunut kevät on kulkenut kaikinpuolin hyvin, mutta monella tapaa vasten odotuksia. Nyt kuitenkin ymmärrän, kuinka moni on kuvannut häävuoden olevan erityinen – ja stressittömän oloisista valmisteluistaan huolimatta osiltaan erityisen raskas. Varsinkin jos samanaikaisesti muilla elämän osa-alueilla ilmenee yllättäviä muuttujia. Vakaa pyrkimys on kuitenkin tästä eteenpäin tarttua näppäimistöön säännöllisesti ja monta ajatustakin – myös minulle osoitettuja toiveaiheita – on jo puoliksi blogitekstiksi pureskeltuna.

KUN ELÄMÄ YLLÄTTÄÄ VALITUILLA RATKAISUILLA VOI OLLA KAUASKANTOISET VAIKUTUKSET

Tunnistaako joku muu vastaavaa? Jonkun uuden tai erityisen tärkeän äärellä suunnitelmat ovat suuria ja toteutuskin pitkälle pohdittu, kunnes tapahtuu jotain. Elämä. Ja yhtäkkiä asiat eivät menekään niin kuin niiden ajatteli. Aikaisemmin olisin itsepintaisesti painanut eteenpäin niin pitkään, että pahin selätetään tai puhti loppuu. Psykologin ammatti on onnekseni jalkauttanut vaadittua viisautta myös vastaanottotyön ulkopuolelle. Eteenpäin pyrkimisen sijaan itsellensä antaa herkemmin tilaa tilanteen tarkasteluun ja uuden suunnan valintaan. Tällaisina hetkinä keskityn myös aiempaa herkemmin siihen mikä tuntuu erityisen hyvältä sen sijaan, että pyrkisin siihen mikä tuntuu kaikista järkevimmältä. Hämmästyksekseni juuri ne hyvät jutut ovatkin usein johtaneet kaikista järkevimpiin lopputuloksiin. Eikä tällä strategialla puhti ole loppunut kertaakaan. Toki hyvän rinnalla tulee usein myös jonkin verran välttämätöntä vastavoimaa. Minulle se on tarkoittanut sellaisista velvotteista irrottautumista, joita ei voi vaurioitta jättää vaille huomiota.

YLLÄTTÄVISSÄ TILANTEISSA LUOPUMISELLA JA LUOVUTTAMISELLA ON VISSI ERO

Irrottautuminen ja irtipäästäminen on usein haastavinta silloin, kun se on myös jollain tapaa välttämättömyys. Harvoin kun seuraukset näkee ennen kuin uskaltaa ottaa vastaan sen, mihin suuntaan päätös irrottautumisesta kulloinkin ohjaa. Vapaaehtoisella luopumisella ja luovuttamisella on kuitenkin vissi ero silloin, kun puhutaan välttämättömistä suunnan muutoksista. Oli kyse sitten hetkellisistä tekijöistä tai kauaskantoisista elämänkäänteistä.

Luopuminen on minulle kykyä luovia yllättävissäkin tilanteissa kokonaistilanteeseen keskittyen, resilienssinä. Luovuttamisen kokemus epäonnistumisen tunteelta suojautumisena kiinnittymällä tilanteen keskeisimpiin kynnyksiin tai haluun ylittää ne pikimmiten  – usein kohtuuttomastikin omiin periaatteisiin nojautuen. Hyvästä suunnitelmasta luopuminen tai sen edistämisen estyminen kun usein tuo mukanaan myös väistämöttämän harmin tunteen. Joskus on myös vaikea erottaa tilanteet, jolloin kannattaa vain itsepintaisesti jatkaa tilanteista, joissa kannattavinta on pohtia kulkusuuntaansa uudelleen. Yleisesti määriteltynä yhä uudelleen toistuvien tai täysin yllättävien häiriötilanteiden ja elämänmuuttujien äärellä pysähtymisellä ja uudenlaisten etenemismahdollisuuksien etsimisellä voittaa todennäköisesti eniten.

Yleensä mukautuminen yllättäviin tilanteisiin niiden läpi sinnittelemisen sijaan lisää ennakointimahdollisuuksia muiden mahdollisten eteen tulevien muuttujien osalta. Jostain luopuminen luo usein tilaa tarttua asioihin uudelleen, entistä pitävämmällä otteella.

Siksi toivon, että kesää kohti olisi nyt ainakin omalla kohdallani tasaisempi kulkea, joka myös blogi päivittyy aktiivisemmin.

Hyvää alkavaa viikkoa maailmanmestarikansa,

Linda

Lue myös: Kuinka kesyttää arki