Hae
Fundamental

Ed Sheeranin ennätyskonsertti ja vaikuttajien voima

Olin eilen 59 999 muun lippunsa lunastaneen kanssa Ed Sheeranin Divide -kiertueen konsertissa Malmin lentokentällä. Ympäristö tarjosi kerrassaan hulppeat puitteet toistaiseksi suurimmalle Suomessa koskaan järjestetylle konsertille. Tuntui uskomattomalta, että kaikkein eniten ihmisiä yhteen kerännyt massatapahtuma kulminoitui yhteen mieheen ja kitaraan. Lavalta puuttui täysin viimeisen päälle hiotut koreografiat taustatanssijoineen, vaihtuvat esiintymisasut (kitarat kyllä vaihtuivat senkin edestä) ja playback -nauhat. Sheeran ilmoittikin heti konsertin alussa, että kaikki mitä seuraavan tunnin ja neljänkymmenenviiden minuutin aikana lavalla nähtäisiin ja kuultaisiin lähtisi hänestä ja kitarasta. Vaikka myös Divide -kiertueen keikat mukailevat tarkkaan jäsenneltyä käsikirjoitusta teki taustaspektaakkelien puute valtavasti tilaa läsnäololle. Väitän, että juuri se takasi eilen minulle ja monelle muulle ikimuistoisen musiikkielämyksen. Juuri läsnäolollaan Sheeran asettui valtavan ihmismassan eteen ihanan tavallisena – ja tämän myötä täynnä tarttumapintaa yleisölleen.

ihminen etsii toisesta tarttumapintaa – siksi myös fanitamme

Usein juuri se, että löydämme artisteista, urheilijoista tai somevaikuttajista tarttumapintaa (siis mahdollisuuden jossain määrin samaistua heihin) saa meidät nostamaan heidät idoleiksemme. Fanittaminen on yhtälailla normaalia lapsille ja aikuisille., mutta tyypillisempää lapsilla. Muistan ainakin itse varttuneeni tiiviisti Spice Girlsien, Nylon Beatin ja myöhemmin monien suomalaisten rokkibändien rinnalla. Lapsuudenkuvistani voi päätellä edelleen mitä vaihetta olen milloinkin elänyt, sillä vaatevalintani ja poseeraustyylini paljastavat nämä hetkessä!

Oma kokemukseni on, että sosiaalisen median myötä aikuisten fanittaminen on myös lisääntynyt, vaikkemme esimerkiksi vaikuttajien seuraamista varsinaiseksi fanittamiseksi kuvaisi. Muutenkin juuri tarttumapinnan merkitys tuntuu korostuneen viimeaikoina – onhan sosiaalisessakin mediassa nostettu tämän vuoden keskeisenä teemana esille juuri aitous. Yhä useampi nousee vaikuttajan asemaan antamalla muille mahdollisuuden somen kautta nähdä ja kuulla erityistaitojaan, tarttua johonkin elämän osa-alueeseensa tai laajemmin arkeensa. Sheeraninkin ura lähti lentoon juuri sosiaalisessa mediassa, kun toinen artisti löysi hänen Youtube -videonsa.

vaikuttajilla on vaikutusvaltaa

Seuraamamme vaikuttajat ja idolit toimivat myös kohteena erilaisille tunteillemme. Samaistumme idoleissamme moneen sellaiseen asiaan, johon meillä ei välttämättä itsellämme ole mahdollisuutta, mutta joita myös itsellemme toivoisimme. Samaistumisen halu saa meidät myös osaltaan tekemään vaikuttajien kanssa samankaltaisia valintoja. Meillä on kaikilla luontainen halu kokea yhteenkuluuvutta muiden kanssa. Väitän, etten ole ainoa, jonka ostokäyttäytymiseen, vaate- tai ruokavalintoihin joku vaikuttaja on joskus vaikuttanut. Saatamme myös vaikuttajien ja idolien kautta oppia asioita tai saavuttaa erilaisia kokemuksia. Usein saman ihmisen tai kohteen fanittaminen tuo myös fanit yhteen ja rakentaa heidän välistään yhteenkuuluvuutta. Joskus luoden korostunutta tarvetta erottua muista.

On tutkittu, ettemme ole useinkaan tietoisia kuinka suuri vaikutus idoleillamme ja vaikuttajilla meihin on. Asu- ja musiikkivalintojen ohella vaikutukset saattavat herkästi ulottaa arvoihimme, asenteisiimme ja moraaliimme. Vaikutus ei automaattisesti ole negatiivinen tai vahingollinen, mutta vaikuttajien vaikutuksista kannattaa pyrkiä olemaan tietoinen.

..vaikuttajien vaikutuksista kannattaa pyrkiä olemaan tietoinen.

Eilisen ja koko yön mittaiseksi venyneen kotimatkan jälkeen olen väsynyt, mutta onnellisena viettänyt päivän kuunnellen sekä Sheeranin että muiden artistien rakkauslauluja. Etsin meille kuumeisesti häätanssiin biisiä ja Ed Sheeranin Perfect olisi nimensä mukaisesti täydellinen. Olemme kuitenkin kuulleet sen jo muissa häissä. Siksi se ei tunnu ”meidän biisiltä.” Tässä taas yksi oivallinen esimerkki erilaisten vaikutusten ristiriidoista. Usein kun kaipaamme samanaikaisesti sekä mahdollisuutta samaistua ja kokea yhteenkuuluvuutta, mutta kuitenkin jotain, joka saa meidät kokemaan itsemme erityisiksi.

Ketä sinä fanitat tai seuraat?

Tiedätkö, miten he sinuun vaikuttavat?

Lue myös: Häät ulkomailla.

Murra writer’s block

Jokainen, jonka kohdalle on joskus osunut writer’s block, tietänee kuinka suuriin mittasuhteisiin valkoisen paperin kammo voi toisinaan kasvaa. Useimmiten juuri silloin, kun deadlinet ovat kaikista tiukimpia tai kun aikaa kirjoittamiselle löytyisi yllinkyllin, mutta ajatukset eivät ylös kirjattuina tunnu jäsentyvän järkeviksi lauseiksi.

Miten writer’s block kukistetaan silloin, kun se kaikista voimallisimmin iskee? Erityisesti tähän etsin vastauksia jo ennen opintovapaatani. Pahimmissa skenaarioissa kun ajattelin työllisyysrahaston perivän takaisin tukiani, mikäli ennalta osoitetut opintotavoitteet eivät täyttyisi. Kuten edellisessä postauksessa kirjoitin, saavutin lopulta tekemiseeni flow-tilan melko nopeasti. Tästä innostuessani löysin myös nopeasti mahdollisia selittäviä tekijöitä niin flow-tilan syntymiselle kuin writer’s blockin välttämisellekin.

Writer’s block on flow -tilan vastakohta

Siinä missä flow -tilaa kuvataan vaivattomana ajatuksenvirtauksena ja palkitsevana uppoutumisen tunteena erilaisten toimien äärellä, on writer’s block kykenemättömyyttä tarttua toimeen. Vaikka nimi viittaa juuri kirjoittamiseen, toistuu samanlaisen blockin riski oikeastaan monissa painetilanteissa. Näille kun on luonteenomaista, että paineen alla meillä on vain kaksi vaihtoehtoa: toimia tai jättää toimimatta.

Paine- ja stressitilanteet sekoitetaan usein keskenään, vaikka stressitilanteessa stressiä tuottavat joko kooltaan tai määrältään liian suuriksi kasvaneet stressitekijät. Stressin alla ihmisellä on usein useampia toimintavaihtoehtoja ja stressinhallinta perustuu ensisijaisesti stressitekijöiden karsimiseen. Painetilanteessa ensisijainen pyrkimys on saada toiminta aikaiseksi, jolloin stressitekijöiden karsimisen tulisi johtaa painetilanteessa toimimisen mahdollistumiseen. Hyvä stressinhallinta siis edistää paineenhallintaa. Näin ollen writer’s blockin ennaltaehkäisyssäkin painottuu pyrkimys ylläpitää hyvää stressinhallintaa esimerkiksi hyvän ajanhallinnan, priorisoinnin ja kohtuulliselle tasolle asetettujen tavoitteiden turvin.

jumista joustavuuteen – MuRra writer’s block

Tavoitteet nousevat usein yhdeksi selkeimmin luovuuden totaaliblokkiin ajavista tekijöistä. Tällöin olemme todennäköisimmin asettaneet tavoitteemme liian tiukalle tai jumiutuneet niihin ehdottomuuksiin asti. Siksi tavoitteiden asettamisen opetteleminen ehkäisee myös writer’s blockia. (Tästä kirjoitin edellisessä postauksessa.) Juju piilee siinä, että ensin on opeteltava asettamaan riittävän selkeä ja konkreettinen tavoite. Sitten päästäämään tavoitteestaan irti, jotta voi suunnata huomionsa itse toimintaan.

Kuvittele esimerkiksi kilpajuoksija, jonka tavoitteena on voittaa kultamitali seuraavista kilpailuistaan. Hän on hyvässä kunnossa, valmistautuu hyvin ja pitää tavoitteen kirkkaana mielessään. Lähtöviivalla ja suorituksen aikana mielessä on vain tuo yksi tavoite – mutta maaliin saapuukin ensimmäisenä joku toinen. Juoksija kun saa kultamitalin juostessaan ensimmäisenä maaliin, mutta ei saavu ensimmäisenä maaliin ajattelemalla kultamitalia. Siksi suoritushetken tavoitteiden tulisi sitoutua itse suoritusta edistäviin tekijöihin.

Sama pätee kirjoittamiseen. Tavoitteet, kuten: ”kirjoitan tänään kokonaisen postauksen” tai ”kirjoitan viikossa johdannon opinnäytetyöhöni”, eivät vielä takaa itse toimintaa. Ne kuitenkin osoittavat toiminnan suunnan. Ensimmäinen ja tärkein vaihe on aloittaminen.

Aloita niin monta kertaa kuin on tarPeen

Valkoisen paperin kammo on voimissaan niin kauan kuin paperi on valkoinen. Mitä suuremmalta writer’s block tuntuu sen tärkeämpää on uskaltaa hetkellisesti luopua muiden tavoitteiden ajattelemisesta ja keskittyä vain aloittamiseen. Oli kyse kuinka paineisesta tilanteesta tahansa. Usein aloittaminen tuntuu hankalalta, koska koemme epäonnistuvamme, jos emme juuri sillä hetkellä saavuta ensisijaista tavoitettamme. Ilman aloittamista emme kuitenkaan saa edes mahdollisuutta saavuttaa tuota tavoitetta!

Aloittamisen tukena voi kokeilla esimerkiksi seuraavaa:

  • Kirjoita yksi A4 pelkkää ajatuksenvirtaa – tavoite on vain saada paperille jotain
  • Jos ajatus ei virtaa alkuunkaan, ota ja kopioi A4 verran jotain jo aiemmin kirjoittamaasi

Aloita eri aikoihin ja etsi nIiStä itsellesi sopivin

Michiganin yliopistossa vuonna 2013 tehdyn tutkimuksen mukaan myös luovuudellamme on oma sisäinen kellonsa. Yllättäen tämä kello käy eri tahtiin kuin luontainen vuorokausirytmimme. Tutkimus siis ehdottaa, että aamuihmisten kannattaa keskittää aamuisin energiansa tarkkuutta ja rationaalisuutta vaativiin asioihin ja suunnata luovien asioiden äärelle ilta-aikaan. Iltavirkuille ohje on päinvastainen. Yksittäinen tutkimus ei koskaan kerro koko totuutta, mutta omalla kohdallani olen pohtinut tämän paikkaansa pitävyyttä paljonkin. Olen nimittäin todella illanvirkku ja kokenut suuren eron keskittymisessä nyt opintovapaan aikaan, kun pääsen kirjoittamiseen kiinni aamusta alkaen. Suosittelen siis ainakin kokeilemaan, kuinka eri vuorokauden ajat vaikuttavat writer’s blockin murtamiseen!

Jaottele myös innostus kohtuulLisiin kerta-annoksiin

Flow -tilaan ajautunut saattaa uppoutua tekemisiin niin, että unohtaa tarpeelliset tauot. Tällöin jää usein myös syöminen ja juominen. Riittävän suuri verensokerin lasku voi seisauttaa flow -tilan tyystin. Toisaalta saatamme pyrkiä ylikeskittymään myös silloin, kun se ei tunnu lainkaan luontevalta. Tällöin mieli harhailee herkästi, eikä tilannetta korjaa tavoitteiden tiukentaminen. Siksi paras lääke sekä yli- että alikeskittymiseen on kohtuus.

Loistava keino tähän on ottaa tueksi pomodoro -tekniikka:

  • aseta itsellesi aikatavoite keskittymiselle – tavoitteen tulee olla aikavälillä 25-45min. Jos keskittyminen takkuaa, voi aika olla alkuun tätä lyhyempi, mutta ei pidempi. Ihmisen tarkkaavuuden säätelykyvyn rajat määrittävät ylärajan keskittymiskapasiteetille!
  • määritä taukoaika, jonka vietät jokaisen keskittymisjakson välissä. Tauko voi olla pituudeltaan 5-15min. Älä vietä taukoa (ainakaan kokonaisuudessaan) sosiaalisessa mediassa.
  • jatka keskittymis- ja taukojaksojen vaihtelua haluamasi aika. Pystymme keskittymään oikein tehokkaasti päivän aikana n. 5-6h, joten älä aseta kokonaisaikaa tätä pidemmäksi.

Voisiko näistä keinoista olla hyötyä sinulle?