Hae
Fundamental

Kolme yötä jouluun – oivalluksia pikkujoulukaudelta

Ajoittain ulos katsoessa tuntuu uskomattomalta, että enää on kolme yötä jouluun.  Etenkin eteläisemmässä Suomessa joulutunnelmaan pääseminen tuntuu olevan pitkälti mielen varassa, sillä maa on musta ja vetinen. Joulu piirtyy omaan mieleeni parhaiten lumenvalkeana, kiireettömänä ja läsnäolontäyteisenä aikana.

Tämä mielikuva elää vahvana siitä huolimatta, etteivät jouluni juuri koskaan mukaile sitä.

Viimeisimpinä vuosina olen useimmiten ollut valloittamassa maailmaa tai visusti työn äärellä hengähtäen vain hetkellisesti joulupyhinä. Tänä vuonna jouluni saapuu arjen äärellä, mutta maailma kutsuu vuoden alkajaisiksi.

Pohditko koskaan millaisen joulun omaan mieleesi piirrät ja miten se kohtaa sen, kuinka joulusi toteutuvat?

Todennäköisesti sekä joulustressi että joulurauha piiloutuvat juuri näiden mielikuvien ja niiden ohjaamien odotusten ja uskomusten taakse. Mitä ehdottomampi mieli on joulua kohti käydessään, sen suuremmin se stressaa sitä mikä ideaaleista jää uupumaan.

oivalluksia pikkujoulukaudelta

Ehkä juuri siksi, että joulu on tänä vuonna kohdallani kovin arkinen, olen erityisellä tavalla kerännyt mieleeni eri keskusteluista, tapahtumista ja juhlista pikkujoulukauden parhaita käytänteitä ja oivalluksia. Useat näistä sopivat erityisen hyvin myös varsinaisen joulun tunnelmointiin. Ja vaikka enää on kolme yötä jouluun ehtii näistä vielä nappaamaan kiinni halutessaan.

Ajoitus ja aikataulut

Tunnistin ajankäytöllisen ikuisuusongelman, jonka usein kohtaan muulloinkin kuin jouluna: suunnitelmia riittää rutkasti enemmän kuin aikaa. Jostain on välttämätöntä karsia. Kun jo lähtökohtaisesti pohtii mikä joulussa on kaikkein tärkeintä saada toteutumaan, löytyy herkemmin sallivuutta sille mikä jää kelkasta, jos kaikkea ei ehdi. Priorisointi tekee oman osansa joulustressin taltuttamiseksi.

Etenkin marraskuisin usein tuntuu, että viikonloput eivät riitä, vaikka kuinka priorisoisi. Jotain täytyy karsia, mutta toisaalta jotain voi myös pyrkiä tekemään toisin. Soimme osan pikkujouluista myös arki-iltoihin. Havahduin siihen, kuinka kiireettömyydellä ja läsnäololla höystetty jouluinen mielikuvani ylsi kaikkein lähimmäksi toteutumistaan juuri näissä.

Voiko jouluisia asioita tehdä myös jouluaaton ulkopuolella, jos tuntuu että aika ei riitä, mutta kaikki tekeminen on yhtälailla tärkeää?

Entä miksi aikataulut muuttuvat herkästi ehdottomiksi aattoa kohti?

Ikään kun joulu ei saapuisi ilman suursiivousta, lahjarallia ja ruokarumbaa. Kun aatto koittaa voi mieli ollakin kaikkea muuta kuin jouluinen. Voiko vastuuta jakaa useammalle tai itsensä päästää helpommalla?

Lahjat ja läsnäolo

Onko joku muu laillani kokenut, että läsnäolosta on tullut trendaava lahja? Ja juuri hyvällä tavalla. Lähes kaikissa käymissäni lahjakeskusteluissa moni on kertonut hankkivansa lahjaksi yhteistä tekemistä ja yhteisiä kokemuksia materian sijaan. Myös pikkujoulut ovat omassa lähipiirissäni vuosi vuodelta painottuneet enemmän yhteiseen tekemiseen varsinaisen varsinaisen juhlimisen sijaan. Olen ajatellut, että ikä tekee tässä tehtävänsä, mutta toisaalta havahtunut myös siihen, että arjesta aikaa halutaan tietoisesti irroittaa läsnäoloon ja pysähtymiseen.

Toinen loistava (pikku)joululahjaidea, jonka kuulin, oli antaa lahjaksi jotain omaa, jota ei enää tarvitse. Innostuimme ideasta niin, että ajattelimme kaveriporukalla kokeilla tätä ensi vuonna Secret Santa -hengessä. Muutenkin ekologisuus ja kestävät arvot tuntuvat näkyvän entistä enemmän myös joulussa.

Omaa jouluista mielikuvaani olen koittanut laveerata sallivaksi etenkin ajankäytön osalta. Usein jo uusien näkökulmien hakeminen omiin odotuksiin ja uskomuksiin voi laittaa jotain myös käytännössä liikkeelle – ja lopulta viedä enemmän kohti sitä, mistä uskomuksillaan luuli pitävänsä kiinni.

Joulukemisiksi suosittelen myös tätä viimevuotista, mutta aina ajankohtaista Maaret Kallion kolumnia.

Google-diagnoosit: huuhaata vai terveydenhuollon nykypäivää?

Oletko yksi niistä, joille Google-diagnoosit ovat joskus olleet ensisijainen keino lähestyä omia terveyshuoliaan? Joka on joskus löytänyt itsensä käynnistämässä Google-haun sanoin: ”päänsärky ohimolla”, ”vasemman käden puutumisoireet” tai ”pistävä tunne kyljessä”? Minä ainakin olen. Itseasiassa, jos marraskuun Google-hakujani selaa, huomaa nopeasti että keskiössä olivat nimenomaan kymmenet Google-diagnoosit, jonka taustalta paistoi varmasti sen hetkisestä epävarmuudesta ja hädästäni kertova tiedonjano.

Terveys kun huolettaa ajoittain kaikkia meistä ja epävarmuutta on inhimillistä tyynnyttää tietoon tukeutuen. Kuitenkin haetun tiedon paikkaansapitävyys ja ymmärrettävyys voivat ohjata paljonkin sitä, miten terveyshuoliimme suhtaudumme. En myöskään liene ainoa, jonka omat Google-diagnoosit ovat saaneet vakuuttuneeksi peruuttamattoman karusta kohtalosta, mutta todellisuus onkin osoittautunut moninverroin armollisemmaksi? Toisaalta usein olen osannut hakeutua oikeaan aikaan oikeanlaisen avun piiriin juuri Googlen ansiosta.

Huuhaata vai terveydenhuollon nykypäivää?

Kun internetiin tukeudutaan terveyshuolien ratkomisessa, on kiistattomia riskejä olemassa. Tutkittua ja todennettua tietoa voi olla vaikea erottaa vääristävistä, mutta vakuuttavista lähteistä. Osaltaan väitän tähän vaikuttavan sen, että tieteellinen tieto ei vielä ole löytänyt itseään riittävän lähelle ihmisten arkea tai taivu kielelle, jonka ilmaisut kenen tahansa olisi mahdollista omaksua. Kuitenkin terveydenhuollon ala edistyy tässä jatkuvasti ja jo paljon on olemassa sellaisia lähteitä, joista tietoa on mahdollista löytää helposti ja ymmärrettävästi. Siksi omissa Google-hauissani painotan virallisten terveydenhuollon toimijoiden tarjoamaa tietoa. Näistä nostaisin erityisesti esille seuraavat tietolähteet:

TERVEYSKIRJASTO

Terveyskirjaston tarjoama tieto perustuu suomalaisen lääkäriseura Duodecimin kansallisiin hoitosuosituksiin ja Kustannus Oy Duodecimin julkaisemiin lääkärien käsikirjoihin. Sisällöt päivittyvät ja kehittyvät jatkuvasti.

TERVEYSKYLÄ

Terveyskylä on yliopistollisten sairaaloiden asiantuntijoiden ja potilaiden yhdessä kehittämä erikoissairaanhoidon verkkopalvelu. Terveyskylästä löytyy erilaisia taloja, joiden alle on koottu kunkin erikseen kunkin terveydenhuollon alan tai osa-alueen alle kuuluvaa tietoa, tukea ja muuta materiaalia kenen tahansa käyttöön ja erikseen vielä ammattilaisille. Esimerkiksi mielenterveystalon alta löytyy monia omahoito-ohjelmia yleisimpiin mielenterveydenhäiriöihin ja psyykkiseen hyvinvointiin vaikuttaviin tekijöihin.

 

Huuhaan ja luotettavan tiedon välisessä rajanvedossa usein keskeisintä on tarkistaa missä tieto on julkaistu ja milloin se on julkaistu. Jos tieto lupaa suuria tai vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta, se usein myös sitä on. Hyvänä tiedon erottelun vähimmäiskriteerinä olen pitänyt esimerkiksi sitä, että terveysaiheinen tieto on usein toteavaa, ei itseään markkinoivaa.

Miksi terveyshuoliin ylipäätään haetaan tietoa netistä ja muusta mediasta?

Väitän, että Google-diagnoosit eivät ole suinkaan ainoa syy, miksi moni tukeutuu terveyshuolissaan nettihakuihin. Sen lisäksi, että erilaisiin oireisiin ja huoliin kaivataan tietoa ja ratkaisuja, kaipaa moni myös vertaistukea. Tähän väitän blogien, netin keskustelupalstojen ja sosiaalisen median kykenevän toisinaan vastaamaan parhaiten. Myös omassa tilanteessani tein tietoisesti hakuja virallisten tietolähteiden ulkopuolelta. Kaipasin samastumispintaa, jota pelkkä tilanteestani tietoiseksi tuleminen tai virallisten diagnoosien saaminen ei tarjonnut.

Yleisellä tasolla liikkuva ja virallisista lähteistä saatu tieto kuitenkin tuntuu usein kilpailevan yksilöllisen ja kokemuspohjaisen tiedon kanssa. Joskus samassa tietolähteessä sekoittuu sekä faktaa että fiktiota. Joskus taas luottamusta herättää eniten se, joka tuntuu helpoiten omaksuttavalta ja tavoittaa meissä jotain henkilökohtaisesti. Siksi huuhaan suodattaminen terveystiedosta on usein hankalaa. Lähdekritiikin lisäksi on tärkeää olla tietoinen siitä miksi ja mihin tarkoitukseen on itse tietoa hakemassa.

Google-diagnoosit: kenelle niistä on haittaa? Entä hyötyä?

Itsensä Google-diagnosointi ja terveyshuolissa nettiin tukeutuminen ei automaattisesti vie ojasta allikkoon, toisaalta se harvoin toimii myöskään varsinaisena rakaisuna huoliin. Usein se on ensimmäisiä askelia kohti oman tilanteen tarkempia selvittelyjä tai täydentää terveydenhuollon ammattilaisilta saatua tietoa. Ammattilaiset saattavat myös ohjata potilaitaan netin virallisten tietolähteiden pariin tai suljetuille potilasfoorumeille.

Jos tunnistaa olevansa taipuvainen murehtimaan tai katastrofoimaan asioita, voivat omatoimiset Google-diagnoosit lisätä terveyshuolia ja muodostua osaksi koko ongelmaa. Esimerkiksi moni kehon normaali toiminto voi nettiselailulla tulla tulkituksi vakaviinkin sairauksiin viittaaviin oireisiin.

Terveyshuolet myös lähtevät herkästi trendaamaan. Kun tunnettu henkilö kohtaa jonkin terveysongelman ja tästä kirjoitetaan mediassa, saa se toisinaan aikaan terveydenhuollon vastaanotoilla suman potilaista, jotka tunnistavat itsessään samanlaisia oireita. Tällöin hoidon piiriin saatetaan saada myös sellaisia, joilta oireisiin tarttuminen muuten jäisi, mutta myös niitä joilla huoli omasta terveydestä korostuu, kun tietoisuus erilaisista oireista ja sairauksista lisääntyy. Uskon terveydellisen tiedon popularisointiin, mutta samalla painotan myös vastuulliseen ja faktapohjaiseen tiedottamiseen pyrkimistä.

Kun terveyshuolia ei pyritä ratkaisemaan Google-diagnooseilla ja tiedonhaku ohjaa ammattilaisen pakeille, voi kyse olla parhaillaan hyvin muuta terveydenhuollon kokonaisuutta täydentävästä tiedosta ja tuesta. Tietoisuuden lisääntyminen on siis toisaalta hyvästä, mutta tieto voi myös lisätä tarpeetonta tuskaa.

Edellinen kirjoitukseni: Kuinka selvitä yli kaamoksen?