Hae
Fundamental

Kohti vauvavuotta – selviääkö siitä?

Loppuvuosi on ollut osaltani kiireisempi kuin aikoihin. Työn ohella viimeistelin nelivuotisen koulutuksen, jonka myötä valmistuin laillistetuksi psykoterapeutiksi. Valmistujaisviikonloppuni jälkeen siirryin kuitenkin suoraan syrjään työelämästä ja aloitin asettautumisen kohti vauvavuotta. Virallisesti äitiyslomani alkaa vasta hieman ennen tammikuun puoliväliä, mutta minun oli mahdollista irtaantua töistä lomapäivien ja ylityötuntien turvin jo reippaasti tätä ennen. Ajattelin, että niinkin tunneintensiivisessä työssä mitä psykologina teen, on kohtuullista tasapainoilua pysähtyä ajan kanssa myös omien tunteiden äärelle. Samalla saan tehtyä mielessäni tilaa tälle pienelle, vielä toistaiseksi tuntemattomalle lapselle.

Työelämästä irtautuminen tuntuu kuitenkin suloisen haikealta kohdassa, jossa kokonaisuudessaan kymmenen vuoden koulutusputki oman pitkäaikaisen unelma-ammattini eteen päättyy näin merkitykselliseen elämänmuutokseen. Koulutukseni ohella käymässäni psykoterapiassa asia kiteytyi kuitenkin erityisen hyvin psykoterapeuttini todetessa, että vanhemmuuden myötähän tulen juuri pääsemään kaiken oppimani ytimeen. Siksi haluan tietoisesti pitää tämän blogin paikkana, jossa voin pohtia perheellistymistä myös ammatillisesta näkökulmasta, mutta muutoin irtautua työstä.

Vanhemmuuden vaikutusvoima

Vanhemmuuden vaikutusvoima on väistämättä valtava. Vauva ei ole vielä hetkeen täällä, mutta siitä huolimatta hänen lapsuutensa pohja on jo pitkälle rakennettu. Se tulee rakentumaan meidän vanhempien oman kokemus- ja oppimishistorian, nykyisen elämäntilanteen ja arjen varaan – kuten kaikilla. Oman lisänsä kaikille lähiaikoina perheellistyville tuo maailmantilanne, joka on edelleen poikkeuksellinen ja monia normaaleja sosiaalisia kontakteja rajoittava. Lisäksi jo nyt raskausaikana monet tekijät ovat lähteneet ohjaamaan lapsen kehitystä – monet näistä sellaisia, joihin olen pyrkinyt tietoisesti valinnoillani vaikuttamaan. Esimerkiksi raskaudenaikaisen stressinhallinnan ja palautumiseen panostamisen kautta. Silti suurin osa raskaudesta on kohdallani mennyt aikalailla omalla painollaan ja olen saanut näille viikoille asti nauttia hyvin miellyttävästä raskausajasta. Ainoa takapakki ovat olleet migreenikohtaukset, joiden osalta kuulun harmillisesti siihen prosenttiosuuteen, joilla auralliset migreenikohtaukset lisääntyvät raskauden loppua kohden.

Raskausajassa mielestäni parasta on ollut se, että vaikka itse käy kohti vauvavuotta ensimmäistä kertaa, on lukematon määrä ihmisiä käynyt jo tavallansa läpi aivan samat vaiheet! Kullanarvoisimpia ovat olleet ne läheiset, jotka elävät yhtäaikaa joko odotusaikaa tai vauva-arkea, sekä uudet tuttavuudet, joiden laskettuaika ajoittuu samalle kuukaudelle. Myös omalla kohdallani olen ollut todella tyytyväinen äitisyneuvolapalveluihin, sekä kaikkeen sieltä saatuun informaatioon.

vanhemmuutta varjostavat tekijät

Samalla olen huomannut, että vauvavuotta saattavat asettua varjostamaan monet tekijät. Netin keskustelupalstoja tai blogien kommenttikenttiä lukiessa huomaa nopeasti, että vertailu ja mielipidetaistot ulottautuvat herkästi myös vanhemmuuteen. Neuvojen viidakkoon on helppo kadottaa itsensä. Virallisten suositusten rinnalla useasta suunnasta tarjoutuu näkemyksiä, joista moni – hyvällä tarkoituksellakin varustettuna – on suoraa mis- ja disinformaatiota.

Aamulehti uutisoi juuri 20.12. kansainväliseen tutkimukseen pohjautuvassa artikkelissaan, että suomalaisvanhemmat kuuluvat maailman uupuneimpiin. Altistavina tekijöinä tälle näyttäytyivät juurikin yksin pärjäämisen kulttuuri sekä vanhempien suoritus- ja kilpailukeskeisyys. Näin raskauden loppuvaiheilla ja töistä pois siirtyessä omat ajatukseni ovatkin olleet paljon siinä, millä tekijöillä vauvavuotta voi myös turvata – ennen kaikkea itseään varten, jotta voimavarat riittävät vauvalle jaettaviksi. Näitä ajatuksia ja aiheen ympäriltä haalimaani tietoa kokoan hiljalleen enemmän tännekin.

P.s. mikä on toiminut parhaana valmistautumisena vauvavuoteen?

 

Lue myös: Raskaus keskenmenon jälkeen

Raskaus keskenmenon jälkeen

Tämä blogikirjoitus on oletettavasti monin verroin otsikkoaan myönteisempi. Päädyin kuitenkin kyseiseen otsikkoon, koska kyseiset sanat – raskaus keskenmenon jälkeen – löytyivät tämän vuoden keväällä pitkään oman googlehakuni kärkisijoilta.

keskenmenon jälkeen mieli ja keho toipuvat usein eri tahtiin

Kirjoitin helmikuussa viime vuoden lopulla menettämästämme kaksosraskaudesta. Tuolloin olin jo psyykkisesti pitkällä menetyksestä toipumisen suhteen, mutta samaan aikaan vailla minkäänlaista varmuutta tulevasta. Kehollani meni useita kuukausia toipua keskeytyneestä keskenmenosta ja sitä seuranneista toimenpiteistä. Kyseisten kuukausien aikana ymmärsin kirpaisevan hyvin, mitä on olla lapsenkaipuinen ja toisaalta kasvokkain sellaisen elämänvaiheen kanssa, jossa omat mahdollisuudet omien toiveiden tai tavoitteiden saavuttamiseksi ovat hyvin rajalliset.

Noiden kuuden kuukauden aikana ehdin koetella oman kontrollitarpeeni rajoja: tutkituttaa yksityisesti kehostani kaiken hedelmällisyyteen liittyvän, optimoida elämäntapojani entisestään, sekä kahlata läpi hurjan määrän tutkittua tietoa ja vertaiskokemuksia. Järkitasolla ymmärsin kontrollin toimimattomuuden. Epävarmuus tulevasta oli kuitenkin niin voimakkaasti läsnä, ettei yritys irrottautua liioista kontrollipyrkimyksistä useinkaan onnistunut.

Kaikista kovin isku noiden kuuden kuukauden aikana minulle olivat silti ulkopuolisilta tulevat kyselyt tilanteemme osalta. Psyykkisesti käsittelinkin kaikista pisimpään keskenmenon osalta lopulta sitä, että tieto keskenmenneestä raskaudestamme oli päätynyt uteluiden myötä paljon laajemmalle kuin olin ollut sen keskenmenon hetkellä valmis jakamaan. Koronarajoitukset iskivät kohdallemme tämän osalta juuri oikeaan aikaan.

Varsinaisesta lapsettomuudesta en voi silti puhua, sillä uusi raskaus alkoi kuusi kuukautta keskenmenon jälkeen. Ensimmäisestä normaalista kierrosta kehoni toivuttua. Oli jännittävää huomata, että kehoni ilmoitti raskaudesta tismalleen samalla tavalla molempien raskauksien kohdalla: tunsin rinnoissani sellaista arkuutta, jota olen kokenut vain näihin raskauksiin yhdistyen. Jo näistä ensimerkeistä ilmoitin miehelleni, että nyt me taidettiin vihdoin saada uusi mahdollisuus. Varsinaisen raskaustestin tein pari päivää tämän jälkeen, kuitenkin ennen virallista kierron mukaista testipäivää. Molemmissa raskauksissa olen saanut melko varhain testatessa selkeät plussat, joten hetken aikaa huomasin ajattelevani tuleekohan meille taas kaksoset. Pääsin raskauden alussa kunnallisen kautta varhaisultraan historiani vuoksi ja viikolla 7+2 kohdusta löytyi yksi täysin viikkojaan kehityksessä vastaava alkio.

raskaus keskenmenon jälkeen voi tuoda helpotusta tai stressin

Kohdallani stressi ja kontrollin tarve lakkasi plussatestiin. Varhaisultra lisäsi uskoa uuden raskauden onnistumiseen ja koen, että kunnallisena palveluna tarjottuna sillä on valtava psykologinen merkitys keskenmenon läpikäyneelle. Olen pystynyt alusta asti luottamaan tähän raskauteen ja toisaalta hyväksymään sen, että odotusaikaan sisältyy paljon oman kontrollin ulkopuolella olevaa. Viimeksi tänään kävin ylimääräisessä kasvukontrollissa, jossa varmisteltiin vauvan kasvuvauhtia – jonka onneksi todettiin vastaavan hyvin laskettua aikaa, eikä jatkokontrolleja tarvita. Näin ensisynnyttäjälle kaikki raskausmatkalle mahtuva muistuttaa hyvin siitä, että raskauden lopputuleman ja lopullisen kulun tulee tietämään vasta lapsen synnyttyä.

Raskautta edeltäneiden kuukausien perusteella, tutkimuksia ja vertaiskokemuksia luettuani olin varautunut myös siihen, että kamppailisin epävarmuuden, huolien ja kontrollitarpeen kanssa koko raskausajan. Raskaus keskenmenon jälkeen kun väistämättä muuttaa uuden odotuksen lähtöasetelmia. Omalla kohdallani pidän tätä raskautta psyykkisesti alusta asti turvanneena tekijänä sitä, että käytin paljon aikaa aiemman keskenmenon käsittelemiseen.

omaan odotukseen tutustuminen

Omaan odotukseeni tutustuessani olen myös kahlannut läpi hurjan määrän tutkittua tietoa raskaudesta ja pohtinut tiedon suhteutumista käytäntöön omien, lähipiirini ja toki yleistettävien työni tuomien kokemusten kautta. Etenkin olen kiinnostunut raskausajan psykologisesta puolesta, josta käytäntöön sovitettua tutkittua tietoa löytyy vähänlaisesti.

Vauva-ajan käytännön asioista sen sijaan huomaan olevani aivan pihalla! Olen tuskaillut hankintojen suhteen sen kanssa mikä on tarpeellista, mikä turhaa ja esimerkiksi minkä kokoisia vaatteita ja kuinka paljon vauvalle lähtökohtaisesti kannattaa ennalta ostaa. Olen myös kilpailuttanut monet vauvaa varten tehtävät hankinnat ja päätynyt tämän seurauksena tekemään suurimmat ostokset Hollannista – erittäin positiivisin kokemuksin! Ennen kaikkea olen viime kuukausien aikana oppinut, että ei sitä turhaan sanota esikoisen olevan vanhemmilleen aina omanlaisensa harjoituskappale niin psykologisten kuin käytännön tekijöiden osalta.

Tuntuu luontevalta aktivoida blogikin näiden aiheiden ympärille. Monikaan asia elämässä kun ei ole samaan aikaan niin yksityistä ja intiimiä, mutta samalla niin julkista ja yleisesti monia koskettavaa kuin raskaus ja muu perheellistymiseen liittyvä.

Olen odottanut raskauden puolivälin ylittymistä – se kun on yhdessä mieheni kanssa sovittu raja sille, koska raskaus tuodaan julki tuttaville tai sitä laajemmalti. Tähänkin ovat varmasti vaikuttaneet edeltäneet tapahtumat, sillä meillä oli molemmilla tarve pitää raskaus pitkään salassa ja valikoida tarkkaan kenelle ja milloin raskaudesta kerrotaan. Nyt kuitenkin sekä raskaudesta että kohdallamme kaikkeen siihen liittyvästä on ollut luonteva puhua. Samalla olen saanut jälleen huomata, kuinka monet asiat myös lähtevät normalisoitumaan sen kautta, että ne nousevat avoimeen keskusteluun.

Puoliväli on kuitenkin ehtinyt ylittyä jo reilusti, kun viikko viikolta olen lykännyt tämän postauksen julkaisemista (viimeisimpänä juuri tämän päivän kasvukontrollin vuoksi.) Tällä hetkellä etenenkin jo raskausviikolla 27.  Kohdallamme siis monet jännittävät raskauden virstanpylväät ovat takana, mutta samalla vielä pitkä odotus edessä. 🙂